Terveys- ja sosiaalipalvelujen leikkaukset sekä sosiaalietuuksien indeksikorotusten jäädytykset uhkaavat jo entuudestaan kiikkerää tilannetta perheille, joista osa on puutteellisten ja osin heikkolaatuisten palvelujen armoilla.
Uusi sosiaalihuoltolaki suosittaa kokemusasiantuntijoiden käyttöä ja ihmisten osallisuutta. Myös uudessa hallitusohjelmassa korostetaan osallisuutta, eriarvoisuuden poistamista sekä perheiden monimuotoisuuden ja lapsen edun edistämistä.
Uskomme, että asiakkaiden aidon osallisuuden kautta nykyinen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä muine hyvinvointipalveluineen tulisi huomattavasti halvemmaksi. Esimerkiksi sosiaalihuollon asiakkaat kohtaavat jatkuvasti epäpäteviä työntekijöitä. Kohtelu voi olla välinpitämätöntä, jopa asenteellista. Erityisesti päihde- ja mielenterveyskuntoutujat leimautuvat herkästi. (Lue lisää.)
Laadukkaat, kustannustehokkaat palvelut eivät mielestämme voi toteutua ilman lasten ja vanhempien ääntä. Palvelujen vaikuttavuus ja laatu ovat paitsi ammattilaisten, myös asiakkaiden asia. Myös sosiaalialan ammattilaiset ovat ottaneet kantaa vallan keskittymiseen viranomaisille: ”Hyvinvointipalveluiden alueella tarvitaan uudenlaista asiakaslähtöistä palvelumuotoilua. Se merkitsee asiakkaiden tasaveroista osallisuutta ja heidän asiantuntemuksensa käyttöä palveluiden suunnittelussa, tutkimisessa ja kehittämisessä.” (Lue lisää.)
Nyt olisi aika luoda uudet käytännöt asiakkaiden osallisuuteen. Avainasemassa on tarkoituksenmukainen palvelutarjonta sekä asiakaspalvelun laatu. Yhteiskunnallisia ongelmia ei tulisi medikalisoida, vaan tarjota sellaista palvelua, joka vastaa asiakaskunnan tarpeita.
Peruspalvelut kuntoon, asiakkaat mukaan suunnitteluun
Sosiaalipalvelujen laatu on epätasaista, minkä osoittaa esimerkiksi Helsingin sosiaaliasiamiehen selvitys 2013. Sosiaalipalvelujen laadun parantamiseksi tarvitaan mukaan perheiden ääntä. Pirstaloituneessa palvelujärjestelmässä merkittävän ongelman muodostaa eri professioiden toimenkuva ja ammatillinen sisältö. Normit ovat usein jäykkiä, eivätkä viranomaiset tee käsityksemme mukaan riittävästi keskinäistä yhteistyötä kuilua sovittaakseen, vaan asiakas putoaa väliin. Asiakkaan kokemus ”luukulta luukulle siirrettävänä heittopussina” olemisesta on otettava tosissaan. (Kts. Sosiaaliasiamiehen raportti.)
Palvelutarjontaa pitäisi katsoa sisältöjä kehitettäessä nimenomaan asiakkaan näkökulmasta. Sektoroitunut palvelujärjestelmä ohjaa työntekijöitä joskus väärille urille. Kun äiti tai isä palvelujärjestelmän byrokratian keskellä uupuu, suosittaa viranomainen kokemuksemme mukaan aika helposti kääntymistä mielenterveyden ammattilaisen puoleen. Mielenterveyspalvelut taas nojaavat nykyisin voittopuolisesti lääkitykseen, jota kaikki asiakkaat eivät toivo.
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on huomauttanut Suomea siitä, että perusturvan taso esimerkiksi vanhempainrahassa on liian alhainen. Mielestämme yhteiskunnallisia ilmiöitä ei pitäisi medikalisoida, vaan sosiaalitoimen asiakkaiden pitäisi saada apua itse asiaan – kuten liian korkeisiin asumiskuluihin. Ongelmien yhteiskunnallinen diagnostiikka säästäisi näin paljon terveydenhuollon kustannuksia sekä veronmaksajien varoja.
Asiakkaat olisi otettava mukaan suunnitteluun ja palvelujen laadun kehittämiseen. Yleensäkin palautteen mahdollisuutta pitäisi lisätä. Kokemusasiantuntijat, joista noin 20 prosenttia voisi olla koulutettuja kokemusasiantuntijoita, tulisi sitouttaa sekä valtion- että kunnanhallintoon nykyistä tiiviimmin.
Vanhemmatko turvallisuusuhka?
Lujassa istuvaa myyttiä siitä, että sosiaalihuollon asiakas olisi erilainen tai poikkeava, pitää yllä eriarvoistava lainsäädäntö hallintokulttuuria ylläpitävine käytäntöineen. Palvelujen saamisen ehtona (erityisesti sosiaalihuollon puolella) on oltava ongelma, johon haetaan apua. Tämä käytäntö on vanhentunut ja leimaava, sillä apua pitäisi tiettyyn rajaan asti saada osana luonnollista elämänkulkua. Sosiaalipalveluja koskevaa hallintokulttuuria rasittaa vanhentunut ajattelutapa, joka olisi uudistettava pikaisesti.
Ongelmien syy tulkitaan usein epäsuorasti asiakkaan, eli lapsen, tai lapsen vanhemman aiheuttamaksi.
Tuntuu perin ristiriitaiselta, että uusi lastensuojelulaki laajentaa lastensuojeluilmoitusvelvollisuutta entisestään ja asiakasasiakirjalaki sisältää velvoitteen tiedon keräämiseksi viranomaiskäyttöön. Sähköisten asiakirjojen sisältämää tietoa ja palvelujen digitalisaatiota tulisi tarkastella kriittisesti myös asiakkaan näkökulmasta.
Lasten huostaanotot, joita on kokemuksemme mukaan tehty valitettavan kevyin, jopa väärin perustein, ovat 1990-luvulta lähtien lisääntyneet huolestuttavasti. Mielestämme tämä on pitkälti seurausta siitä, että erityisesti kriisitilanteessa lapsen hyvinvointia arvioitaessa vanhemmat ohitetaan melko herkästi.
Huostaanotto on erittäin raju toimenpide, joka tuhoaa vanhempien ja usein myös lasten elämän. Parempien peruspalvelujen ja kokemusasiantuntijoiden käytön turvin huostaanotot saataisiin vähenemään murto-osaan nykyisestä.
Perheen Suojelun Keskusliitto (Pesue ry) on seurannut kaltoinkohdeltujen perheiden tilannetta jo vuodesta 1994. Huostaanotot ovat usein syntyneet pitkän prosessin seurauksena. Perhe on koettanut sinnitellä pitkään – apua saamatta, kunnes sosiaaliviranomainen on esimerkiksi opettajan tekemän lastensuojeluilmoituksen perusteella puuttunut tilanteeseen. Palvelujen laadusta, saatavuudesta – tai siitä, tekikö joku taho virheen – ei monestikaan ole keskusteltu.
Lastensuojeluilmoitukset ja valvonta kuormittavat
Tiedonkulun ongelmia on viime vuosina paikattu moninkertaistetulla ilmoitusvelvollisuudella. Sisäministeriön ohjeistus väkivaltatilanteiden ehkäisyyn puoltaa paikkaansa, mutta lisää viranomaiskontrollia edelleen.
Valvonta lisääntyi parin viime vuoden aikana erityisesti isänsä ja äitipuolensa murhaaman 8-vuotiaan Vilja Eerikan traagisen kohtalon takia. Alkuperäisenä ongelmana tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut valvonnan puute, vaan se, ettei äitiä kuunneltu. Kokemuksemme mukaan viranomaiskontrolli on vain lisännyt perheiden pahoinvointia.
Valvonta ei ole hyvää hallintoa. Valvonnasta ja lastensuojelun puuttumisesta on kehittymässä mielivaltainen kontrollijärjestelmä, jonka uhriksi voi huonon onnen kohdatessa joutua kuka tahansa perhe.
Asiakkaat kokevat loukkauksena sen, että ilmoitus ollaan valmis tekemään ilman, että työntekijöillä on aikaa perehtyä tilanteeseen. Ilmoituksia tehdään myös perheenjäsenten selän takana, vaikka perheet toivoisivat työntekijöiden ottavat huolensa puheeksi suoraan heidän kanssaan. Moni perhe on joutunut elämään huostaanoton uhan alla, vaikka on tehnyt parhaansa lapsista huolehtiakseen.
Erityisesti akateemisesti ja korkeasti koulutettujen vanhempien on ollut vaikea hyväksyä omaan vanhemmuuteensa kohdistuvaa kontrollia tilanteessa, jossa palvelua on ollut hankalaa saada. Viranomaistyön laatu ei ole valitettavasti täyttänyt odotuksia, jolloin valvonta sekä siihen käytetty raha on tuntunut suorastaan järjettömältä.
Lastensuojeluilmoituksen ilmoitusosan tietoja säilytetään lapsen rekisteritiedoissa 70 vuotta. Uuden lain myötä lapsista kerättyjä tietoja tullaan säilyttämään vielä pidempään: lastensuojeluilmoitukset säilytetään 30 vuotta, kaikki muut asiakasasiakirjat 120 vuotta lapsen syntymästä. Valvonnan lisääntymisen ja palvelujen digitalisaation myötä ilmoitukset voivat haitata lapsen elämää myöhemmin, mikäli viranomaiset käyttävät tietoa väärin tai toimivat asenteellisesti.
Varsinkin psykiatrian ja lastensuojelun rajapinta on ongelmallinen. Koska ilmoitusvelvollisuus sitoo myös terapeutteja ja muuta terveydenhuoltohenkilökuntaa, joutuvat sosiaalihuollon asiakkaat puntaroimaan sitä, mitä he uskaltavat vastaanotoilla kertoa. Itsetuhoisista ajatuksista puhuminen voi käynnistää viranomaisprosessin, jonka moni on kokenut henkisenä väkivaltana, ellei jopa kidutuksena. Tämä ei ole ihmisarvoista elämää.
Mielenterveysalan työntekijät seuraavat usein asiakkaansa vastoinkäymisiä aitiopaikalta. Heistä moni on perillä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän puutteista. Kuitenkin valvonta kohdistuu yksipuolisesti lasten vanhempiin. Lapsen etu olisi, että myös viranomaisten laiminlyönteihin puututtaisiin.
Tasapuolisuuden vuoksi ilmoitus pitäisi voida tehdä myös puutteellisista palveluista, eikä pelkästään vanhemman oletetusta laiminlyönnistä tai muusta rikkeestä. Lastensuojelulakiin pitäisi tehdä muutoksia, jotka turvaavat lapsen edun kaikissa olosuhteissa. (Lue kansalaisten ja vanhempien mielipiteitä huostaanotoista sekä kokemuksia aiheettomista lastensuojeluilmoituksista: linkki 1, linkki 2, linkki 3, linkki 4, linkki 5.)
Parantaako digitalisaatio palvelujen laatua vai lisääkö byrokratiaa?
Palvelujen digitalisoimisella pyritään palvelujen parempaan laatuun. Asiakkaan oikeusturvan kannalta sosiaalihuollossa lisääntyvä dokumentaatio on kuitenkin sekä myönteinen että kielteinen ilmiö. Dialogissa tehdyt kirjaukset pakottavat sekä työntekijän että asiakkaan täsmentämään kantojaan ja jäsentämään tilanteen. Asiakkaiden osallisuuden onkin todettu vähentäneen vastentahtoisia huostaanottoja. (Lue lisää.)
Toisaalta työ vie aikaa ja resursseja, myös turhaa byrokratiaa kasvattaen. Tiedon keräämisen perusteita ja näkökulmaa dokumentoimiseen ei kuitenkaan ole pohdittu riittävästi. Sosiaalihuollon asiakas luovuttaa henkilökohtaiset ja vaikeat asiat kirjalliseen muotoon – ilman tietoa siitä, saako hän palvelua tai kuinka tietoja jatkossa käytetään.
Lastensuojelun asiakasrekisteritietoja säilytetään arkistolain mukaisesti lapsen koko elinikä. Näin ei pitäisi olla, sillä vaikka tiedot on suojattu hyvin, altistuu lapsi tai nuori leimautumiselle, herkkäluontoisen materiaalin mahdollisesti joutuessa vääriin käsiin. Pahimmassa tapauksessa lapsesta kehittyy riskiyksilö.
Toivomme ministeriössä harkittavan, mitä asialle tulisi tehdä: tulisiko lastensuojeluasiakkuustietojen olla sellaisia, että lapsi voisi itse täysi-ikäiseksi tultuaan pyytää niitä poistettavaksi/lukittavaksi siten, ettei niihin olisi pääsyä kellään vastoin hänen tahtoaan.
Dokumentoinnille ei mielestämme näin ollen saisi antaa liian suurta roolia. Asiakasta koskeva dokumentaatio pidetään kohtuudessa niin, että dokumentointi tukee vuorovaikutusta ja asiakaspalvelua. Viranomaisten yhteistyön pitäisi toteutua asiakkaan hyväksi niin, että esimerkiksi sosiaali-, terveydenhuolto- ja työvoimatoimistojen työntekijät ovat valmiit tekemään yhteistyötä ja kuuntelemaan asiakkaita myös ohi kirjallisten dokumenttien.
Asiakastietojärjestelmään ja muihin dokumentteihin on saatava jatkossa mukaan tilanteen rehellinen kuvaus siten, että myös asiakas voi esittää kriittisen näkemyksensä palvelujen laadusta ja viranomaistyön puutteista.
Uusi toimintakulttuuri
Valvonnan ja viranomaiskontrolloinnin sijaan ehdotamme oikeudenmukaisemman hallintokulttuurin luomista, jossa palvelujen käyttäjillä olisi oikeus vaikuttaa palvelujen suunnitteluun ja laatuun. Muutos tulisi toteuttaa sekä lainsäädännön että hallinnon eri alueilla niin, että asiakkaiden näkökulma tulisi paremmin huomioonotetuksi.
Myös viestintää pitäisi parantaa. Ehdotamme, että Perheiden Suojelun Keskusliiton verkkosivuille perustettaisiin sosiaalipalvelujen käyttäjiä varten kansalaisfoorumi, josta olisi linkki sosiaali- ja terveysviraston verkkosivuille. Sote-virastoon toivoisimme lisäksi työntekijää käsittelemään palautepostia, jota voisi lähettää myös suoraan sosiaali- ja terveysviranomaisille.
Kokemusasiantuntijoiden käyttöä tulisi lisätä niin, että sosiaali- ja terveysviraston johto sitoutuisi kokemusasiantuntijoiden kuunteluun. Yleensäkin keskustelua hyvinvointipalveluista tulisi lisätä kansalaisten, kansalaisjärjestöjen ja päättäjien välillä.
Yhteiseksi tavoitteeksi asetamme ihmisarvoiset, demokraattisemmat palvelut. Näin uskomme syntyvän myös merkittäviä säästöjä.
Kunnioittavasti
Perheen Suojelun Keskusliitto (Pesue)
www.pesue.org
[email protected]
Lue myös:
Appell om tryggande av socialtjänster för barnfamiljerna samt familjens åhörande
LEHDISTÖTIEDOTE VETOOMUKSESTA MINISTEREILLE