Tämä artikkeli on julkaistu 31. tammikuuta 1998 Helsingin Sanomien tiedeosastossa sivulla D1. Tähän verkkoversioon on lisätty kirjallisuusviitteet.
Yhteinen tausta tappaa halun
Lapsi ja lähipiiri välttävät luonnostaan sukurutsaa
Jukka-Pekka Takala
Arthur P. Wolf: Sexual Attraction and Childhood Association: A Chinese Brief for Edward Westermarck. Stanford University Press, 1995, 561 s.
Miksi ihmiset eivät nai siskojaan ja veljiään tai äitejään ja isiään?
Moni väittää, että ihmiset kyllä haluaisivat näin tehdäkin, mutta halu on tukahdutettu. Suomalainen sosiologi Edvard Westermarck (1862-1939) ehdotti selitykseksi, että seksuaalista halua sisarusten kesken tai vanhempien ja lasten välillä ei yleensä tarvitse tukahduttaa, koska sitä ei ole.
Westermarckin teoriaa alettiin jo kauan sitten hyljeksiä vääränä. Yhdysvaltalaisen antropologin ja väestötieteilijän Arthur Wolfin 25 vuotta kestänyt suurtyö kuitenkin osoittaa, että Westermarck hylättiin hätiköiden.
Wolf on julkaissut kirjan Sexual Attraction and Childhood Association, joka selostaa tutkimusta 14000:stä avioliitosta. Alaotsikko on suomeksi ”todistajanlausunto Westermarckin puolesta”. Westermarckin mukaan niin ihmiset kuin monet muutkin eläimet etsivät seksuaalikumppaninsa vaistomaisesti oman lähipiirinsä ulkopuolelta. Tätä taipumusta Westermarck piti luonnonvalinnan seurauksena. Hän oletti, että lähisukulaiset tuottavat biologisesti heikompia jälkeläisiä kuin etäiset kumppanit. Silloin populaatiossa yleistyvät ne ominaisuudet, jotka saavat yksilön etsimään kumppaninsa lähisuvun ulkopuolelta.
Westermarck esitti, että ”yleensä ottaen lapsuudesta saakka hyvin lähellä toisiaan eläneiden välillä on huomattava eroottisten tunteiden puute”, jopa vastenmielisyys ”tekoa ajateltaessa” [Westermarck 1891; 1932, 73].
Sisäsiitoksen torjuntaa
Tämä väite tunnetaan Westermarckin hypoteesina. Westermarck oletti, että vastenmielisyys on periytyvä taipumus. Se johtaa sisäsiitoksen torjumiseen, koska läheisimmät verisukulaiset ovat yleensä eläneet lähellä toisiaan lapsuudesta alkaen.
Sisartaan tai äitiään tunnistamaton Kullervo tai Oidipus ovat harvinaisia poikkeuksia, joita luonnonvalinnan tuottama lähisukulaisen seksuaalinen välttely ei ”näe”.
Yhteiskuntatieteilijät ovat yleensä olettaneet, että sukurutsan välttäminen perustuu puhtaasti sosiaalisiin tai kulttuurisiin syihin. Alkuihmisten ja eläinten arveltiin parittelevan rajoituksetta jälkeläistensä ja sisarustensa kanssa. Ihmisen insestikieltoa on pidetty yhtenä keskeisenä tekijöistä, jotka erottavat ihmisen muista eläimistä.
Viime vuosikymmeninä aiheesta kertynyt tieto kuitenkin tukee Westermarckia. Läheisen sukusiitoksen riskeistä tiedetään, että jos lapsen isä on samalla äidin veli, isä tai poika, niin lapsen riski saada sairaus tai vamma on jopa kymmeniä prosentteja normaalia suurempi. Myös nykyiset tiedot muista eläimistä tukevat Westermarckia. Luonnossa sekä nisäkkäät että linnut välttävät lähisukulaisen kanssa pariutumista.
Entä sukurutsakielto? Eikö insestitabu todista, että ihmisellä ei olekaan luonnon asettamaa estettä sukusiitokseen? Muutenhan kieltoa ei tarvittaisi.
Westermarckin vastaus oli yksinkertainen. Lait ja normit kieltävät muitakin asioita, joihin ihmisillä ei yleensä ole halua, kuten vanhempainmurhan tai eläimeen sekaantumisen. Westermarckin teoria ei edellytä, että sukurutsaa ei lainkaan esiintyisi tai että kukaan ei olisi siitä kiinnostunut.
Kibbutsit tarjosivat hyvän tutkimuskohteen
Viime vuosikymmeninä on tullut ilmi muutama yhteiskunnallinen järjestely, jotka tarjoavat luonnollisen kokeen Westermarckin teorian testaamiseen. Tärkeimpiä on israelilaisten kibbutsien kokemus, josta alkoi kertyä tietoja 1950-luvulta alkaen.
Kibbutsien lapset asuivat lastentaloissa tiiviisti kuin tavallisen perheen lapset, mutta eivät olleet läheisiä sukulaisia. Omat vanhemmat tapasivat lapsiaan päivittäin vain muutaman tunnin. Avioliittoa saman lapsiryhmän kesken ei pidetty epäsuotavana. Silti sellaiset olivat harvinaisia.
Joseph Shepher tutki 2769 avioliittoa, jotka yli kahdensadan kibbutsin kasvatit olivat solmineet. Neljätoista paria oli jossakin vaiheessa samassa ryhmässä, mutta yksikään pareista ei viettänyt samassa ryhmässä kaikkia kuutta ensimmäistä vuottaan. [Shepher 1983]
Tulosta ei voi lukea insestikiellon ansioksi, koska kieltoa ei ollut. Luonteva selitys onkin, että Westermarckin hypoteesi osui oikeaan: saman lapsiryhmän jäsenet olivat toisistaan yhtä vähän kiinnostuneita seksikumppaneina kuin tavallisen perheen sisarukset.
Lapsimorsiamet uskottomia
Toinen huomattava ja itse asiassa vanhempi ”koetilanne” on se, mistä Wolfin tutkimus kertoo. Eräillä Kiinan alueilla oli pitkään 1900-luvun puolelle käytössä avioliittomuodot, joita Wolf saattoi vertailla tutkimalla Taiwanin väestörekistereitä ja haastattelemalla vielä elossa olevia ihmisiä.
Wolf kokosi tietoja 26 taiwanilaisen kylän ja kahden kaupungin kaikkien naimisissa olleiden naisten kokemuksista 1905-1945. Aineistossa on 14400 naista ja yhtä monta avioliittoa. ”Koeryhmänä” oli niin sanottu simpua-avioliitto, jossa morsian adoptoitiin pikkulapsena sulhasen kotiin. Etelä-Kiinassa oli ennen yleistä, että lapsimorsian muutti sulhasen kotiin. Simpua-avioliittoja solmittiin ajan mittaan jopa enemmän kuin Yhdysvalloissa avioliittoja yhteensä.
Seksuaalista halua tai puutetta Wolf mittaa lapsiluvulla, avioeroilla ja avioliiton ulkopuolisilla suhteilla. Tulokset tukevat Westermarckia. Valtaosa adoptioavioliitoista tosin pysyi voimassa ja lapsia syntyi. Silti simpua-avioliitoissa syntyi vähemmän lapsia ja ne päätyivät useammin eroon. Vaimot myös kävivät muita useammin vieraissa.
Hoivasuhde olennainen
Wolfin tulosten mukaan ratkaiseva ikä on vähän alle kolme vuotta. Jos morsian adoptoitiin nuorempana, Westermarckin hypoteesi piti kutinsa ja kasvattiperheen poika ”leimautui” seksuaalisesti epäkiinnostavaksi.
Alle kolmivuotiaina adoptoitujen vaimojen avioeroisuus oli kolminkertainen vertailuryhmän vaimoihin verrattuna. Heidän lapsilukunsa oli vastaavasti 30 prosenttia alhaisempi.
Sekä kibbutsit että simpua-avioliitot matkivat ikään kuin sisarusten välistä läheisyyttä. Entä vanhempien ja lasten suhde? Siinäkin näyttää olevan Westermarckia tukevia ilmiöitä.
Heikki Sariolan koululaiskyselyssä 1990 noin puoli prosenttia tytöistä oli kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä isän tai isäpuolen taholta. Kuitenkin isäpuolet olivat käyttäneet tyttöjä hyväkseen suhteellisesti viisitoista kertaa useammin kuin biologiset isät. [Sariola 1990]
Tämä voi selittyä sillä, että isäpuoli ei yleensä vielä ollut perheessä tytön ollessa alle kolmivuotias. Hilda Parker ja Seymour Parker julkaisivat samasta vaikutuksesta suoremman tutkimuksen 1986. Siinä vertailtiin seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneitä isiä ja isäpuolia miehiin, jotka eivät olleet siihen syyllistyneet. [Parker & Parker 1986]
Westermarckin hypoteesia myötäillen insestiin syyllistyneet isähahmot olivat tyttärien ensimmäisten elinvuosien aikana poissa kotoa paljon muita useammin. Niistä, jotka olivat kotona kriittisten vuosien aikana, lapsiaan hoitaneet syyllistyivät seksuaaliseen hyväksikäyttöön paljon harvemmin kuin ne, jotka asuivat kotona, mutta eivät hoitaneet lasta. Parkerien mielestä tämä tukee ajatusta, että vanhemman hoivasuhde lapseen ehkäisee seksuaalista hyväksikäyttöä.
Myös Wolf korostaa, että lasten selviäminen vaatii kiintymystä, mutta kiintymys ei saa olla seksuaalista, jottei se johtaisi sisäsiitokseen.
Kirjallisuus
Parker, Hilda, ja Seymour Parker. 1986. ”Father-daughter sexual abuse: an emerging perspective.” American Journal of Orthopsychiatry 56(4), October:531-49.
Sariola, Heikki. 1990. Lasten väkivalta- ja seksuaalikokemukset. Julkaisu 85. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto.
Shepher, Joseph. 1983. Incest: a biosocial view. New York: Academic Press.
Westermarck, Edward. 1891. The history of human marriage. London: Macmillan.
——. 1932. Avioliiton historia. Porvoo; Helsinki: WSOY.
Yhteinen tausta tappaa halun
Lapsi ja lähipiiri välttävät luonnostaan sukurutsaa
Jukka-Pekka Takala
Arthur P. Wolf: Sexual Attraction and Childhood Association: A Chinese Brief for Edward Westermarck. Stanford University Press, 1995, 561 s.
Miksi ihmiset eivät nai siskojaan ja veljiään tai äitejään ja isiään?
Moni väittää, että ihmiset kyllä haluaisivat näin tehdäkin, mutta halu on tukahdutettu. Suomalainen sosiologi Edvard Westermarck (1862-1939) ehdotti selitykseksi, että seksuaalista halua sisarusten kesken tai vanhempien ja lasten välillä ei yleensä tarvitse tukahduttaa, koska sitä ei ole.
Westermarckin teoriaa alettiin jo kauan sitten hyljeksiä vääränä. Yhdysvaltalaisen antropologin ja väestötieteilijän Arthur Wolfin 25 vuotta kestänyt suurtyö kuitenkin osoittaa, että Westermarck hylättiin hätiköiden.
Wolf on julkaissut kirjan Sexual Attraction and Childhood Association, joka selostaa tutkimusta 14000:stä avioliitosta. Alaotsikko on suomeksi ”todistajanlausunto Westermarckin puolesta”. Westermarckin mukaan niin ihmiset kuin monet muutkin eläimet etsivät seksuaalikumppaninsa vaistomaisesti oman lähipiirinsä ulkopuolelta. Tätä taipumusta Westermarck piti luonnonvalinnan seurauksena. Hän oletti, että lähisukulaiset tuottavat biologisesti heikompia jälkeläisiä kuin etäiset kumppanit. Silloin populaatiossa yleistyvät ne ominaisuudet, jotka saavat yksilön etsimään kumppaninsa lähisuvun ulkopuolelta.
Westermarck esitti, että ”yleensä ottaen lapsuudesta saakka hyvin lähellä toisiaan eläneiden välillä on huomattava eroottisten tunteiden puute”, jopa vastenmielisyys ”tekoa ajateltaessa” [Westermarck 1891; 1932, 73].
Sisäsiitoksen torjuntaa
Tämä väite tunnetaan Westermarckin hypoteesina. Westermarck oletti, että vastenmielisyys on periytyvä taipumus. Se johtaa sisäsiitoksen torjumiseen, koska läheisimmät verisukulaiset ovat yleensä eläneet lähellä toisiaan lapsuudesta alkaen.
Sisartaan tai äitiään tunnistamaton Kullervo tai Oidipus ovat harvinaisia poikkeuksia, joita luonnonvalinnan tuottama lähisukulaisen seksuaalinen välttely ei ”näe”.
Yhteiskuntatieteilijät ovat yleensä olettaneet, että sukurutsan välttäminen perustuu puhtaasti sosiaalisiin tai kulttuurisiin syihin. Alkuihmisten ja eläinten arveltiin parittelevan rajoituksetta jälkeläistensä ja sisarustensa kanssa. Ihmisen insestikieltoa on pidetty yhtenä keskeisenä tekijöistä, jotka erottavat ihmisen muista eläimistä.
Viime vuosikymmeninä aiheesta kertynyt tieto kuitenkin tukee Westermarckia. Läheisen sukusiitoksen riskeistä tiedetään, että jos lapsen isä on samalla äidin veli, isä tai poika, niin lapsen riski saada sairaus tai vamma on jopa kymmeniä prosentteja normaalia suurempi. Myös nykyiset tiedot muista eläimistä tukevat Westermarckia. Luonnossa sekä nisäkkäät että linnut välttävät lähisukulaisen kanssa pariutumista.
Entä sukurutsakielto? Eikö insestitabu todista, että ihmisellä ei olekaan luonnon asettamaa estettä sukusiitokseen? Muutenhan kieltoa ei tarvittaisi.
Westermarckin vastaus oli yksinkertainen. Lait ja normit kieltävät muitakin asioita, joihin ihmisillä ei yleensä ole halua, kuten vanhempainmurhan tai eläimeen sekaantumisen. Westermarckin teoria ei edellytä, että sukurutsaa ei lainkaan esiintyisi tai että kukaan ei olisi siitä kiinnostunut.
Kibbutsit tarjosivat hyvän tutkimuskohteen
Viime vuosikymmeninä on tullut ilmi muutama yhteiskunnallinen järjestely, jotka tarjoavat luonnollisen kokeen Westermarckin teorian testaamiseen. Tärkeimpiä on israelilaisten kibbutsien kokemus, josta alkoi kertyä tietoja 1950-luvulta alkaen.
Kibbutsien lapset asuivat lastentaloissa tiiviisti kuin tavallisen perheen lapset, mutta eivät olleet läheisiä sukulaisia. Omat vanhemmat tapasivat lapsiaan päivittäin vain muutaman tunnin. Avioliittoa saman lapsiryhmän kesken ei pidetty epäsuotavana. Silti sellaiset olivat harvinaisia.
Joseph Shepher tutki 2769 avioliittoa, jotka yli kahdensadan kibbutsin kasvatit olivat solmineet. Neljätoista paria oli jossakin vaiheessa samassa ryhmässä, mutta yksikään pareista ei viettänyt samassa ryhmässä kaikkia kuutta ensimmäistä vuottaan. [Shepher 1983]
Tulosta ei voi lukea insestikiellon ansioksi, koska kieltoa ei ollut. Luonteva selitys onkin, että Westermarckin hypoteesi osui oikeaan: saman lapsiryhmän jäsenet olivat toisistaan yhtä vähän kiinnostuneita seksikumppaneina kuin tavallisen perheen sisarukset.
Lapsimorsiamet uskottomia
Toinen huomattava ja itse asiassa vanhempi ”koetilanne” on se, mistä Wolfin tutkimus kertoo. Eräillä Kiinan alueilla oli pitkään 1900-luvun puolelle käytössä avioliittomuodot, joita Wolf saattoi vertailla tutkimalla Taiwanin väestörekistereitä ja haastattelemalla vielä elossa olevia ihmisiä.
Wolf kokosi tietoja 26 taiwanilaisen kylän ja kahden kaupungin kaikkien naimisissa olleiden naisten kokemuksista 1905-1945. Aineistossa on 14400 naista ja yhtä monta avioliittoa. ”Koeryhmänä” oli niin sanottu simpua-avioliitto, jossa morsian adoptoitiin pikkulapsena sulhasen kotiin. Etelä-Kiinassa oli ennen yleistä, että lapsimorsian muutti sulhasen kotiin. Simpua-avioliittoja solmittiin ajan mittaan jopa enemmän kuin Yhdysvalloissa avioliittoja yhteensä.
Seksuaalista halua tai puutetta Wolf mittaa lapsiluvulla, avioeroilla ja avioliiton ulkopuolisilla suhteilla. Tulokset tukevat Westermarckia. Valtaosa adoptioavioliitoista tosin pysyi voimassa ja lapsia syntyi. Silti simpua-avioliitoissa syntyi vähemmän lapsia ja ne päätyivät useammin eroon. Vaimot myös kävivät muita useammin vieraissa.
Hoivasuhde olennainen
Wolfin tulosten mukaan ratkaiseva ikä on vähän alle kolme vuotta. Jos morsian adoptoitiin nuorempana, Westermarckin hypoteesi piti kutinsa ja kasvattiperheen poika ”leimautui” seksuaalisesti epäkiinnostavaksi.
Alle kolmivuotiaina adoptoitujen vaimojen avioeroisuus oli kolminkertainen vertailuryhmän vaimoihin verrattuna. Heidän lapsilukunsa oli vastaavasti 30 prosenttia alhaisempi.
Sekä kibbutsit että simpua-avioliitot matkivat ikään kuin sisarusten välistä läheisyyttä. Entä vanhempien ja lasten suhde? Siinäkin näyttää olevan Westermarckia tukevia ilmiöitä.
Heikki Sariolan koululaiskyselyssä 1990 noin puoli prosenttia tytöistä oli kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä isän tai isäpuolen taholta. Kuitenkin isäpuolet olivat käyttäneet tyttöjä hyväkseen suhteellisesti viisitoista kertaa useammin kuin biologiset isät. [Sariola 1990]
Tämä voi selittyä sillä, että isäpuoli ei yleensä vielä ollut perheessä tytön ollessa alle kolmivuotias. Hilda Parker ja Seymour Parker julkaisivat samasta vaikutuksesta suoremman tutkimuksen 1986. Siinä vertailtiin seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneitä isiä ja isäpuolia miehiin, jotka eivät olleet siihen syyllistyneet. [Parker & Parker 1986]
Westermarckin hypoteesia myötäillen insestiin syyllistyneet isähahmot olivat tyttärien ensimmäisten elinvuosien aikana poissa kotoa paljon muita useammin. Niistä, jotka olivat kotona kriittisten vuosien aikana, lapsiaan hoitaneet syyllistyivät seksuaaliseen hyväksikäyttöön paljon harvemmin kuin ne, jotka asuivat kotona, mutta eivät hoitaneet lasta. Parkerien mielestä tämä tukee ajatusta, että vanhemman hoivasuhde lapseen ehkäisee seksuaalista hyväksikäyttöä.
Myös Wolf korostaa, että lasten selviäminen vaatii kiintymystä, mutta kiintymys ei saa olla seksuaalista, jottei se johtaisi sisäsiitokseen.
Kirjallisuus
Parker, Hilda, ja Seymour Parker. 1986. ”Father-daughter sexual abuse: an emerging perspective.” American Journal of Orthopsychiatry 56(4), October:531-49.
Sariola, Heikki. 1990. Lasten väkivalta- ja seksuaalikokemukset. Julkaisu 85. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto.
Shepher, Joseph. 1983. Incest: a biosocial view. New York: Academic Press.
Westermarck, Edward. 1891. The history of human marriage. London: Macmillan.
——. 1932. Avioliiton historia. Porvoo; Helsinki: WSOY.