American Journal of Family Law. Vol. 10. 121-133 (1996)
Vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymän ymmärtäminen ja sen käsittely
Kenneth H. Waldron, Ph.D. and David E. Joanis, J.D. Madison, Wisconsin
Vanhemmasta vieraantumisen oireyhtymä (PAS = Parental Alienation Syndrome) on erityinen eron jälkeinen konflikti. Siinä toinen vanhemmista näyttää menevän varsin pitkälle, joskus jopa esittämään keksittyjä syytöksiä pahoinpitelystä tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä, käännyttääkseen lapsen toista vanhempaa vastaan (1). Tri Richard Gardner kuvasi PAS:in ensin artikkelissaan ja sitten kirjassaan ja osana toista kirjaansa. Aikaisemmat tutkijat ovat kuvanneet samanlaisia perheen prosesseja (esimerkiksi ‘medea complex’, jonka on kuvannut Wallerstein ja Kelly 1970-luvun lopulla). Eroperheiden kanssa työskentelevät helposti havaitsevat oireyhtymän, jota joskus kuvataan Gardnerin esittämäksi aivopesuksi. Se että hänen ‘syndromansa’ oltiin niin valmiit hyväksymään ei niinkään ole merkki siitä, että Gardner olisi ‘keksinyt’ sen, vaan hän käsitteellisti tutun riitaisaan eroon liittyvän perhe-ongelman, joka on hankala, monimutkainen, hyvin vaikea ratkaista ja joskus traaginen.
Gardnerin esittämä ongelman ja sen takana olevan dynamiikan määrittely on epätäydellistä ja jopa yksinkertaistavaa ja virheellistä. Hän näkee vieraannuttavan vanhemman yksin vastuullisena siitä dynamiikasta, jolla haavoittuva lapsi kääntyy viatonta etävanhempaa vastaan. Syvällisempi tutkimus (3) on selkeämmin osoittanut tällaisen sekasortoisen perhedraaman toimijoiden ja motiivien monimuotoisuuden. Jokainen perheen jäsenistä ottaa vieraannuttamisprosessissa roolin, joka on ollut olemassa jo hyvän aikaa ennen eroa. On muistettava, että kaikki tilanteet, joissa lapsi torjuu vanhempaansa eron jälkeen eivät johdu PAS:ista. Joissakin perheissä lapsi torjuu vanhempaansa omien vanhemmasta saamiensa kokemusten vuoksi. Mitä todennäköisemmin myös ehjissä perheissä lapset välttelevät ja torjuvat vanhempaansa tämän käyttäytymisen vuoksi. Vanhempien ero saattaa vain nostaa tämän esiin.
Asiayhteyteen liittyvin vaikuttimien avulla voidaan havaita, onko kyse PAS:ista vai ei. Nämä vaikuttimet ilmenevät jatkumona kaikissa perheissä. Vaikuttimet, jotka aiheuttavat PAS:in saattavat ilmetä monissa eroperheissä eri asteisina, mutta joissakin tapauksissa ne liittyvät yhteen ja kasaantuvat. Kun PAS:ista tulee dominoiva perheen prosessissa, lapset selkeästi torjuvat toista vanhempaansa, josta voi seurata järkyttäviä syytöksiä, äärimmäistä vastustusta, karkaamisuhkauksia ja suuri määrä oikeudenkäyntejä.
PERHEDRAAMAN NÄYTTELIJÄT
Jos on kyse PAS:ista useimmissa tapauksissa kaikilla perheenjäsenillä on oma roolinsa. On suuri kiusaus panna kaikki syy tästä prosessista vieraannuttavalle vanhemmalle, jonka toimita on kaikkein ilmeisintä, tarkoituksellisinta ja vihamielisintä. Gardner osoittaa, että myös lapsella on tavallisesti joku motiivi tässä prosessissa, vaikka motiivit voivat olla heikkoja ja enemmänkin puolustavia kuin vihamielisiä. Lapsen on kuitenkin esitettävä omaa rooliaan.
Kirjoittajat ovat nähneet tapauksia, joissa molemmat vanhemmat toimivat omassa roolissaan vieraannuttamisprosessissa, mutta lapsi ei lähde mukaan, vaan kykenee irrottautumaan vanhempien riidasta ja säilyttämään itsenäisen suhteen kumpaankin vanhempaansa. PAS tapauksia tarkastellessa tulee esiin myös sellaisia etävanhemman käyttäytymiskaavoja, joista ilmenee, että myös hän on osallisena kuviossa. Poikkeuksena voi olla tilanne, jossa vanhemmat asuvat etäällä toisistaan ja vieraannuttavalla vanhemmalla on harvojen tapaamisten välillä runsaasti aikaa toimia. Jos lapsella on säännölliset ja tiheät yhteydet etävanhempaan, eikä tämä lähde mukaan prosessiin, eli hän kykenee säilyttämään itsenäisen ja terveen suhteen lapseensa, vieraantumisprosessi ei yleensä lähde käytiin. Tältä kannalta katsellen PAS ei ole pelkästään vieraannuttavan vanhemman aikaansaannosta. Kyse on perhedynamiikasta, jossa kaikilla perheenjäsenillä on roolinsa, omat motiivinsa ja omat syynsä vastustaa ympäristön pyrkimyksiä saada tilanteessa aikaan parannusta.
On kuitenkin poikkeuksia. Joissain tapauksissa vieraannuttavan vanhemman vieraannuttamispyrkimykset ovat täysin häikäilemättömiä, pitkälle kehittyneitä, taivuttelevia ja peräänantamattomia. Hän saattaa pelata lapsen lojaalisuudella, pelotella, jopa käyttää lapsen luottamusta hyväkseen. Tällöin lapsen mahdollisuudet pitää yllä itsenäistä suhdetta etävanhempaansa hitaasti tuhoutuu. Jos lapsi tällaisessa tapauksessa jatkaa etävanhemman tapaamisia lapselle tulee usein jakautunut identiteetti (kliinisessä kielessä nimeltä vertikaalinen splitting). Se tarkoittaa että kun hän on vieraannuttavan vanhemman luona hän voimakkaasti torjuu etävanhempaansa, mutta kun hän on etävanhemman luona hän osoittaa kiintymystä, mielenkiintoa ja iloa ollessaan vapaa vieraannuttavan vanhemman painostuksesta.
Vieraannuttava vanhempi (AP = Alienating Parent)
Tyypillisessä PAS perhedraamassa AP:llä on motiivi lapsen käännyttämiseen toista vanhempaa vastaan, hän kehittää torjunnan teemat sekä suunnittelee ja toteuttaa lapsen ohjelmoinnin. Hänellä on jonkinlainen käsitys niistä vaurioita, joita hän aiheuttaa, mutta ei useinkaan syistä tai päämääristä, joiden vuoksi hän haluaa eliminoida ei-toivotun vanhemman. Vahinkoa eivät kärsi vain lapsi ja etävanhempi, vaan vieraannuttaminen on yleensä suojautumisreaktio ja joissain tapauksissa itsetuhoinen.
AP:n motiivit vaihtelevat perheestä toiseen. Joissakin määräävänä on epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta johtuva kosto, toisissa lasten menettämisen tai hylätyksi tulemisen pelko. Epäluottamus on joissakin eroissa niin voimakas, että AP on valmis uskomaan etävanhemmasta kaikkein pahinta, etenkin jos AP:llä on omassa lapsuudenhistoriassaan hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä tai petetyksi tulemista.
AP usein olettaa, että lapsi on hyvin haavoittuva tai erityisessä vaarassa etävanhemman luona. Nämä olettamat ovat luultavasti projektioita, joka merkitsee sitä, että AP:n persoonallisuuden keskiönä ovat primitiiviset ahdistuksen ja haavoittuvuuden tunteet. Ylläpitämällä omistavaa kontrollia lapsen suhteen, johon nämä vaarat ja haavoittuvuus on projisoitu, AP siis ulkoistaa omia puolustusmekanismejaan. AP:n joskus esittämät epätodennäköiset ja varmentamattomat syytökset heijastavat hänen lapsuudenkokemuksiaan.
Kohteena oleva vanhempi (TP=Target Parent)(käännetty etävanhempi)
PAS tapauksissa TP on saattanut hylätä tai toivoa voivansa hylätä lapsensa. Huolimatta TP:n aggressiivisista protesteista AP:tä kohtaan, hän saattaa puhua pois muuttamisesta ja saattaa ehkä olla tyytyväinen ja pyrkinytkin siihen, että hänen roolinsa lapsen elämässä on marginaalinen. Lapsen ilmaisema torjunta saattaa toimia sopivana selityksenä TP:n tällaisille ajatuksille. Joissain tapauksissa TP:n ja lapsen asuinpaikat ovat pitkän matkan päässä toisistaan. Saattaa olla, että TP:n vanhemman kyvyissä tai lapsi-vanhempi -suhteessa on merkittäviä heikkouksia, hän on saattanut ‘näytellä’ vanhempaa ja vastapuolena on ollut AP, joka on usuttanut lapsen kapinaan, tai hänellä saattaa olla selkeitä psyykkisiä tai emotionaalisia ongelmia. TP on saattanut olla väkivaltainen tai epäsensitiivinen suhteessa lapseen ja tavallisesti hänellä on hyvin rajallinen kyky nähdä omaa tai toisen vaikutusta PAS:n syntymiseen (esimerkiksi hän keskittyy AP:hen eikä lapsen tarpeisiin). Hänellä saattaa kuitenkin olla selvä käsitys siitä, mitä tekniikoita AP käyttää ja mitä vaurioita hän saa aikaan.
Lapsi
Lapset ovat yleensä 8-15-vuotiaita ja käyvät läpi merkittävää kehitysvaihetta, jossa ovat erittäin haavoittuvia. Yleensä lapsi omaksuu teeman, esimerkiksi syyttää TP:tä väkivaltaisuudesta. Hän kieltäytyy vastustamasta AP:tä, vaikka saisikin täysin vastakkaista todistusta ja käyttää AP:n tekniikoita, kuten vakoilua. Hän ymmärtää ja toimii yhteistyössä AP:n kanssa ja jakaa hänen pelkonsa. Jotkut lapset näyttävät olevan täysin mukana vieraannuttamisessa ja uskovan joka sanan, toiset taas ovat hyvin tietoisia liioittelusta ja valheista.
Toisella kirjoittajista oli tapaus, jossa kaksi murkkuikäistä oli aktiivisesti mukana PAS:issa ja syyttivät isäänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Heidän kertomuksensa olivat yhteneviä ja uskottavia. Kun isä todettiin syyttömäksi, lasten vääriksi todistettujen väitteiden vuoksi, hänet kuitenkin eristettiin lapsistaan. Lapset eivät suostuneet edes valvottuihin tapaamisiin. Vieraannutettujen lasten torjunnan rajuus onkin usein puhuvaa. Nämä lapset uhkasivat juosta karkuun, eivätkä suostuneet edes lounastamaan isänsä kanssa, koska tämä ‘tekisi sen’. Kahden vuoden jälkeen toinen lapsista paljasti, että kyseessä oli valhe, jonka toinenkin pian myönsi. Mitään hyväksikäyttöä ei ollut tapahtunut, eikä siis syytä torjunnalle. Vielä silloinkaan lapsilla ei ollut käypää selitystä sille, miksi he olivat noudattaneet äitinsä ohjeita, muuta kuin että he olivat peloissaan. Monilapsisissa perheissä PAS-draaman roolit ovat usein jaettuja siten, että lapset esittävät vieraantumisen rajuutta. Tavallisesti yksi lapsi on täysin vieraantunut, yksi ambivalentti ja yksi edelleen pitää etävanhemmasta.
Perhesysteemi
PAS on perhesysteemin puolustusmekanismi, vaikka puolustusfunktio ei ole aina havaittavissa. Taustalla on hienovarainen yhteisymmärrys perheenjäsenten rooleista draamassa. Tutkimustulokset antavat vihjeitä joistakin puolustusfunktioista:
- AP:n itse-arvostuksen suojelu (esim. PAS eskaloituu kun TP onnistuu eron jälkeen paremmin elämässään, menestyy tai menee uudelleen naimisiin).
- AP:n on vaikea luopua avioliitostaan (esim. AP ei kykene luopumaan toisen vanhemman muistelemisesta tai hänestä puhumisesta, tai PAS eskaloituu syntymäpäivien, lomien tai joulujen yhteydessä).
- AP:n riippuvuuden ylläpitäminen suhteessa lapseen (esim. AP soitta joka päivä kun lapsi on TP:n luona - toisella kirjoittajista oli tapaus, jossa AP kertoi lapselle, ettei voinut mennä tämän huoneeseen hänen poissa ollessaan, koska tuli niin surulliseksi).
- AP:n vihan ja raivon käsittely (esim. AP ilmaisee lapsen läsnäollessa moraalista raivoa TP:n uudesta kumppanista, kun todellisuudessa on raivoissaan siitä, että hänet on niin helposti korvattu).
- AP:n mahdollisuus käydä läpi lapsuuden kokemus aikuisversiona.
- Perhe selviää AP:n tavasta käydä lapsen tai kenen tahansa toisella tavalla ajattelevan kimppuun, tai tavasta hylätä lapsi (lapsi pelkää olla itsenäinen tai asettua AP:tä vastaan, koska joutuisi raivon ja torjunnan kohteeksi, jonka on nähnyt tapahtuvan muille).
Toinen kirjoittajista on nähnyt ‘elämän ja kuoleman kysymyksiä’, joissa PAS suojeli psyykkisesti haurasta AP:tä, tai jossa AP oli lapsuudenperheensä agenttina eliminoimassa TP:n pois suvun piiristä. Kun havaitsee PAS:in ja haluaa löytää sen syyn, on hyvä kysyä, mitä perhe tekisi, jos kaikki eivät olisi niin kiinni PAS-prosessissa.
OHJELMOINNIN TASOT
Ohjelmointi, jota PAS tilanteissa ilmenee on usein pitkäaikainen osa perheen dynamiikkaan ja se eskaloituu erotilanteessa. Vaikka kaikki perheenjäsenet ovat rooleissa, AP on vastuussa lapsen ohjelmoinnista, joka on tavallisesti monitasoinen prosessi.
Sisällön teeman havaitseminen
Vieraannuttamisen teeman sisältö ilmenee jo varhain. Joskus sen keksii AP joskus sattumalta TP. Toisella kirjoittajista oli tapaus, jossa oli kaksi pääteemaa: hylkääminen, jonka ilmensi AP hylkäämällä perheensä seitsemäksi kuukaudeksi, sekä paradoksaalista kyllä AP:n voimakas pelko, että TP kidnappaisi lapsen. TP oli vaikeassa tilanteessa, jos hän ei pyrkinyt tapaamaan lasta se nähtiin hylkäämisenä (eli osoituksena siitä, että hän ei välitä), ja kaikki pyrkimykset tavata lasta tulkittiin paniikinomaisesti pyrkimykseksi kidnapata lapsi. PAS -tapauksissa teemoihin uskominen muuttuu harhaiseksi. Vaikka teemoille saattaa olla jotain perusteita, jokunen satunnainen tilanne, ne ovat yleensä varsin epärealistisia. Vaikka yllä olevassa tapauksessa äiti oli hylännyt lapsensa seitsemäksi kuukaudeksi, hän oli viisi vuotta ennen eroa ja kuusi vuotta hylkäämisen jälkeen, ollut täysin sitoutunut ja kiinnostunut perheestään. Todellinen uhka 12- ja 8-vuotiaiden kidnappaamiseen oli minimaalinen, etenkin kun lapset olivat hyvin tietoisia tästä uhasta.
Mielialan luominen
Seuraava taso on mielialan luominen, jonka aikana AP voi käyttää seuraavia strategioita:
- Syyllistäminen (‘En tiedä, miksi isäsi jätti meidät, kaikki näytti olevan hyvin’).
- Simputus (‘Mene vaan äitisi luo, mutta älä sitten halaile hänen söpöä poikaystäväänsä. Ymmärrätkö?’).
- Pelottelu (‘Haluan vain sinun tietävän, että olen täällä koko ajan kun olet isällä, ja että voit soittaa minulle, jos tarvitset minua’).
- Uhriksi heittäytyminen (tai ‘minä parka’) (‘Joo, äitisi vetää minut taas oikeuteen. Milloin hän mahtaa jättää minut rauhaan, että voisin olla kanssasi!’).
- Sympatian etsiminen (‘Katsokaas lapset, teidän on hyvä tietää ettei minulla ole varaa viedä teitä sellaisiin paikkoihin kuin isänne, koska hänellä on paljon enemmän rahaa. Tiedän, ettei se ole reilua teitä kohtaan, mutta niin asiat vain ovat).
- ‘Totuuden’ kertominen menneistä tapahtumista (‘Olen jättänyt paljon kertomatta ajasta ennen kuin äitinne jätti meidät, koska en halunnut satuttaa teitä tai että alkaisitte vihata äitiänne, mutta nyt ansaitsette selityksen ...’).
- Vakuuttelu ja avarakatseisuus (‘Tietysti sinulla on oikeus omaan metsästyskivääriin. Äitisi ei vaan halua, että meillä on hauskaa yhdessä!’).
- Uhkailu (‘Ai, sinullako oli mukavaa, ehkä haluaisit jäädä sinne. Haluan sinun ymmärtävän, että jos niin teet, et näe minua enää ikinä).
Tunnelman luomisen teemoja toistetaan uudellaan ja uudelleen, kunnes AP saa lapsen puolelleen. Tavallisesti käy siten, että TP on osallisena eskaloimalla riidan AP:n kanssa sen sijaan, että AP toimisi suoraan suhteessa lapseen. Kun lapsen sympatia on saavutettu AP jää taka-alalle ja jättää lapsen kuljettamaan palloa, vaikka usein varmentaakin ohjelmoinnin toimivuutta. Kaikkein varmin metodi on sanoa lapselle ‘Se on sinun valintasi’. Mitä enemmän lapsi tukee AP:tä torjumalla TP:tä, sitä empaattisemmin AP ilmaisee sitä, että ihmisten pitäisi ‘vain kuunnella lasta’. Tämä saattaa mennä siihen pisteeseen, että kun AP näkee voittaneensa, hän tyystin kieltää lapsen tunteet. Tavallista on, että lapsi raportoi jatkuvasti sellaisista ikävistä kokemuksista TP:n kodissa (joko tosia tai epätosia), jotka kuuluvat AP:n teemoihin. Näitä kokemuksia on usein nauhoitettu ja AP käyttää niitä vuosia oikeustaisteluissaan.
Palkkio/rangaistus
Kun lapsi osoittaa kumppanuutta häntä palkitaan ja jos ilmenee merkkejä siitä, että lapsi luovuttaisi, häntä rangaistaan, joskus hyvinkin suoraan, tai monissa tapauksissa palaamalla edelliselle ohjelmoinnin tasolle. Tässä vaiheessa ilmenee useita kaavoja. Jos lapsi esimerkiksi kertoo: ‘Isi ei koskaan kiinnitä minuun huomiota kun olen siellä’, AP saattaa ‘hyvittää’ asian tekemällä lapsen kanssa jotain erityistä, nimenomaan jos lapsi antaa kielteisen raportin. Jos lapsi antaa myönteisen raportin AP saattaa olla välinpitämätön tai sanoa: ‘No nyt sinä olet saanut huvituksesi ja meidän on palattava arkeen.’ Kun ohjelmointi jatkuu alkaa yleistäminen, jonka seurauksena lapsen ambivalenttisuus häviää ja hän torjuu TP:n tyystin. Tässä vaiheessa kaikki mitä TP tekee on ‘väärin’.
Valitettavasti tapaukset tulevat ammattilaisten hoitoon tilanteessa, jossa ohjelmointi on jo saatu loppuun ja sitä vain pidetään yllä. AP ei toimi vierottavasti, koska vierottuminen on jo osa perhedynamiikkaa. Tässä vaiheessa AP yksinkertaisesti vain tarkkailee, ettei lapsi lipsu ratkaisustaan ja korjaa tilanteen jos niin tapahtuu. AP saattaa tässä vaiheessa sanoa ‘Yritin ylläpitää sitä suhdetta’ tai ‘Minä todella toivon, että hän kävisi isänsä luona. Minulle olisi lepo todella tarpeen, mutta ei ole oikein pakottaa häntä, kun tiedän, miltä hänestä tuntuu’ tai ‘En saa häntä menemään, olen yrittänyt todella’.
VIERAANNUTTAMISTEKNIIKAT
AP:lla on tavallisesti käytössään useita tekniikkojen yhdistelmiä:
TP:n olemassaolon kiistäminen. Tämä voi olla hyvin konkreettista (‘En halua kuulla hänen nimeään enää ikinä tässä talossa!’) tai hienovaraista (kieltäytyminen havaitsemasta, että lapsella on ollut mukavaa TP:n luona). Eräässä perheessä isä tapasi pelata lapsen kanssa, eikä kohottanut katsettaan tai lopettanut peliä, kun äiti tuli sisään. Hän piti lapsen huomion, kunnes äiti joutui tunkeutumaan väliin, jossa vaiheessa isä käveli pois äidin ja lapsen luota, mitenkään huomioimatta hänen läsnäoloaan.
Hyvien kokemusten tai tuntemusten mitätöiminen. Tällöin vanhempi on reagoimatta lapsen rakkauden ja innostuksen tunteisiin toista vanhempaa kohtaan, tai puhumalla ikävistä kokemuksista (‘Ai sehän on mukavaa. Minulla oli ihan kamala viikonloppu kun et ollut täällä).
Toistuvat huomautukset TP:n ominaisuuksista tai elämäntavasta. AP luo illuusion siitä, mitä saattaa tapahtua. Huomautukset koskevat TP:tä ja hänen sukuaan (‘Ei äitisi voi mitään sille, millainen hän on, hänen vanhempansa pahoinpitelivät häntä lapsena’), TP:n uraa, elämäntapaa, matkoja, uskontoa, tovereita ja erityisesti uutta kumppania.
Lapsen asettaminen keskiöön. Tässä tekniikassa lapsi saatetaan ottaa mukaan vakoiluleikkiin, ja häntä käytetään pääasiallisena viestinviejänä vanhempien välillä. Lasta voidaan myös kuulustella ‘kolmannen asteen’ tekniikalla. Toisella kirjoittajista oli tapaus, jossa äiti aloitti keskustelun lapsen kanssa ‘Puhutaanpa ....’ Lapsi oli oppinut, että tämä oli signaali sille, että hänen piti ilmaista inhoavansa jotain, mitä isä on sanonut tai tehnyt, jättänyt tekemättä jne.
Yhden tai muutaman tapahtuman yleistäminen globaaliksi. Tätä tekniikkaa käyttävä AP sanoo ‘Muistatko, miten äitisi karjui peräämme, kun lähdimme [jättäen mainitsematta, että hän oli sulkenut auton ikkunan, kun äiti yritti antaa pojalle lähtösuukon]? Sitä tarkoitan kun sanon, ettei hän kykene kontrolloimaan itseään. Hän ei vaan kykene kontrolloimaan tunteitaan. Se juuri pelottaa minua, kun olet siellä’.
Normaalien tapahtumien kääntäminen hyvä/paha ja oikein/väärin arvioiksi. AP voi manipuloida tilanteita siten, että TP joutuu lapsen silmissä huonoon valoon, tai vähätellä TP:tä ihmettelemällä, mikä häntä oikein vaivaa. ‘En ymmärrä, mikä isääsi vaivaa. Hän tietää ihan varmasti, että lasten on oltava sängyssä kahdeksalta’. Tämä on kavala tekniikka, ei tarvita kuin pään pudistus ja mutinaa, kun lapsi kertoo tällaista tapahtuneen TP:n kanssa.
Liittoutuman luominen vanhempien välisessä riidassa. Tämän tekniikan käyttäminen ilmenee seuraavassa ‘Onko sinusta reilua, että rikas isäsi haastaa jatkuvasti köyhän äitisi oikeuteen?’. Hienovaraisempi tapa on sanoa ‘Jos sinä olisit äiti, mitä tekisit? Menisitkö oikeuteen suojelemaan lapsiasi?’ Tähän saatetaan liittää erittäin vaikuttava uhkaus siitä, ettei vanhempi enää rakastakaan lasta, tai tyystin hylkää hänet, jos lapsi osoittaa rakkautta TP:tä kohtaan. Tämän tekniikan yksi versio on vakuuttaa lapsi siitä, että hän tarvitsee yhden vanhemman, tai luoda lapselle illuusio ‘Minä olen se, joka todella rakastaa sinua’. TP muuttuu uhaksi, koska ‘hän yrittää viedä sinut minulta’.
Lapsen kuvaaminen haavoittuvana olentona, joka tarvitsee AP:n suojelua. Tämä on hyvin tavallista PAS:issa. Lapsi vakuuttuu siitä, että hän tai hänen elämänsä on haavoittuvaa ja tuhoutuu, jos hän on yhteydessä TP:hen. AP lujittaa suhdettaan lapseen luomalla tälle sellaisen mielikuvan, että hän on suuressa vaarassa ilman AP:n kontrollia ja suojelua. Tämän tekniikan muunneltu muoto on AP:n haavoittuvuus, jolloin lasta tarvitaan turvaamaan vanhempaa.
Valehtelu. Väärät tai erittäin epäilyttävät väitteet lapsen hyväksikäytöstä, pahoinpitelystä tai laiminlyönnistä ovat esimerkkejä tästä. Näiden valheiden räikeä luonne luo lapselle illuusion, eikä hänellä ole mahdollisuuksia asettua vanhempaansa vastaan.
Aivopesu. Lapsen kokemusten uudelleenkirjoittaminen, jolloin todellisuus hämärtyy ja lapselle muodostuu väärä kuva siitä. Tähän voi sisältyä suoraa valehtelua (‘Isäsi ei koskaan ole nauttinut olostaan kanssasi. Hän valitti kaiken aikaa siitä, mutta ei sinun kuultesi, koska ei halunnut loukata sinua. Minua ihmetyttää, miksi hän nyt haluaa tavata sinua!’). Suorat uudelleenkirjoitukset lapsen tunteista ovat seuraavia (‘Pelkäsit häntä jo vauvana’, ‘Et suostunut menemään hänen syliinsä’), tai istutetut muistot (‘Muistatko kun isäsi hakkasi minua, vai oletko kieltänyt itseltäsi niiden tilanteiden muistamisen?’).
Näissä tilanteissa lapsi ratkaisee mielessään olevan sekaannuksen omaksumalla AP:n näkökulman todellisuudesta.
DYNAMIIKAN YMMÄRTÄMINEN
PAS:n takana olevat motivaatiotekijät ovat erilaisia eri perheissä. AP:llä kyseessä voi olla kosto, oikeassa olemisen tarve, syyllisyys, lapsen tai ensisijaisen huoltajan aseman menettämisen pelko, halu saada vahvempi oikeus lapseen, mustasukkaisuus, elatusmaksut, oma historia hylättynä ja torjuttuna lapsena, kivun välttäminen, identiteetin menettämisen pelko, itsesuojelu, itsekriittisyyden välttäminen syyttämällä toista, suhteen säilyttäminen riidan avulla, valta, halu dominoida tai halu suojella omaa heikkoa itsetuntoa.
TP:n motiiveja voivat olla halu hylätä, viha AP:tä kohtaan, oikeassa olemisen tarve, lapsuuden perheen ongelmat, tyhmyys, syntipukin löytäminen, AP:n horjuvan psyyken suojelu, usko siihen, että on uhri, tai TP pelkää suhdetta lapseen.
Lapsen motiiveja voivat olla menettämisen pelko, vanhempien riidan ratkaisu itsen suojelemiseksi, tyypillinen kehitykseen liittyvä paine, todelliset vaikeudet TP:n kanssa, ambivalenssin ratkaiseminen AP:n suhteen tai AP:n pelkääminen.
Kuten ylempänä todettiin PAS on myös perheen puolustusjärjestelmä. On hyvä kysyä ‘Mitä tapahtuisi tässä perheessä, jos vieraannuttamisongelma ratkeaisi?’ Yleensä takana on joku hyvin vakava perheen sisäinen ongelma, johon tulisi kiinnittää huomiota. PAS voi toimia savuverhona, peittämässä sellaisia ongelmia, jotka tulisi tunnistaa.
PAS:n TUNNISTAMINEN
Etenkin viimeisen asteen tunnistaminen voi vaikuttaa vaikealta. ‘Totuus’ perheestä on muuttunut hyvin suhteelliseksi. Tyypilliset PAS:in toimintamallit paljastuvat ammattilaiselle, joka tuntee seuraavat perheen konfliktin mallit:
Vastakkainasettelu. Tämä on merkityksellistä etenkin, jos lapsen oma lausuma ei vastaa todellista historiaa tai ulkopuolisten havaintoja.
Lapsi kertoo asiatonta tai hänelle kuulumatonta informaatiota (‘Isällä oli suhde kun äiti oli sairaalassa synnyttämässä minua’, ‘Äiti halusi, että minut olisi abortoitu’).
Lapsi ilmaisee TP:n persoonaa koskevia loukkauksia. Lapsella on yleistävä negatiivinen kuvaus, mutta hän ei kykene perustelemaan sitä yksityiskohdilla.
Yhteenliittymä ja yksipuolinen allianssi AP:n kanssa. Tämä ilmenee usein asioiden sekoittumisena (‘Kun isä jätti meidät ...’ tai ‘Meillä ei ole tarpeeksi rahaa elämiseen’).
Lapsi toistaa papukaijana AP:n teemoja, käyttää jopa samoja sanoja ja lapsen identiteetti on sotkeutunut AP:n identiteettiin.
Lapsi raportoi TP:n tekemisiä, jopa ammattilaisille tavalla, jota vakoilijat käyttävät.
Lapsi ilmaisee äärimmäisyyttä ja haavoittuvuutta. Kaikella näyttää olevan elämän ja kuoleman merkitys (‘Jos pakotat minut syömään hänen kanssaan, karkaan ja tapan itseni’).
Lapsen liittyminen TP:n läheisiin ja perheeseen on muuttunut.
Splittaus. Lapsi ei näe mitään positiivista TP:ssä, eikä mitään negatiivista AP:ssä.
Lapsi ei halua ajatella ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Splittaus on yksi esimerkki, samoin yksiulotteinen luonnehdinta (‘Äiti on kaveri, isä vain viihdyttäjä’).
Lapsi ilmaisee tunteiden rajoittamista rakastaminen tai rakastetuksi tuleminen on lapsen luvan varassa.
(Suomentaja on siirtänyt kappaleen PAS oikeussaleissa viimeiseksi)
PAS:in VAIKUTUKSET LAPSEEN
PAS:in vaikutukset lapseen eivät koskaan ole hyviä, ne ovat aina vihaa kylväviä ja intensiivisiä. Vahingollisuuden aste riippuu aivopesun määrästä, siitä miten pitkään lapsi on AP:n vaikutuspiirissä, lapsen iästä, lapsen elämässä olevista terveistä, tukea antavista ihmissuhteista, sekä siitä miten vahvasti lapsi uskoo harhakuviinsa. Useissa PAS -tapauksissa lapsi ilmaisee ehdottoman torjunnan kaikkia merkkejä, mutta kahden kesken paljastaa, että torjunta on pelkää näyttelyä. Vaikutukset läpäisevät kaiken toiminnan.
Lapsi kehittää identiteetin ja minäkuvan samaistumalla molempiin vanhempiinsa, mikä prosessi alkaa varhaislapsuudessa. PAS-tilanteessa lapsen sisäinen psykologinen ja emotionaalinen organisaatio keskittyy ainoastaan TP:n torjuntaan. Vihatun vanhemman torjunta sisäistyy lapseen ja johtaa ajan oloon torjutuksi tulemisen pelkoon, masennukseen ja itsetuhoisuuteen.
Nämä oireet ovat AP:lle ja muille tukijoille yllätys, koska vieraannuttamisen kuluessa lapsi vaikuttaa kypsältä, omatoimiselta ja luottavaiselta. Ne ovat kuitenkin fasadeja, joilla PAS lapsi ilmaisee valtaansa, kun hänelle on annettu oikeus valehdella, manipuloida ja toimia niin vihamielisesti kuin hän haluaa ilman seuraamuksia. Lapsi on myös sisäistänyt AP:n raivon osaksi minäkuvaansa, mutta johon liittyy usein voimakas syyllisyys TP:lle tehdystä pahasta, ja josta tulee krooninen tunnetila. Surullisuus ja ikävä ovat usein mukana.
Kun PAS johtaa vakaviin realiteetin tajun vääristymiin, lapsen kyky realiteettien testaamiseen heikkenee ja hänellä on lupa vääristellä myös muita elämän asioita. Lapsi voi esimerkiksi kehittää fantasiasuhteen TP:n kanssa, tai fantasiavanhemman, jonka hän kuvittelee todeksi. Tulee muistaa, että lapsi liittyy TP:hen vihaavalla torjunnalla, ikään kuin tämä kuva olisi totta, vaikka se ei ole. Tällainen ihmissuhdetyyli yleistyy lapsen kasvaessa ja hän suhtautuu ihmisiin fantasioidensa kautta, ei realiteettien.
Lapsen sisäiseen toimintaan tämä vaikuttaa vielä suoremmin. AP:n vaikutuspiirissä olo vaikuttaa lapsen kehitykseen myös muissa toiminnoissa. Lapsi voi muuttua sosiaalisesti eristyneeksi, regressoitua sosiaalisissa tilanteissa, tai hän vaikuttaa ikäisekseen kypsymättömältä. Usein nämä eivät tule esiin ennen kuin lapsi on yksilöitymisensä viimeisessä asteessa juuri ennen aikuistumista. Lapsi ei kykene irrottautumaan lapsuudenkodistaan, eikä luomaan aikuisia kontakteja, ja jatkaa suhdettaan AP:hen. Lapsi myös oppii, että vihamielinen, piittaamaton käytös on hyväksyttävää ihmissuhteissa ja että huijaaminen ja manipulaatio ovat osa ihmissuhteita.
Lapsen elämää dominoiva tunne on menetys, vaikka se ei tulekaan välittömästi esiin. Vieläkin vakavampaa on, että vanhemman menettäminen vaikuttaa läpitunkevasti kaikkiin elämän aspekteihin. Yhden vanhemman kanssa elävien, toisen vanhempansa menettäneiden lasten on todettu pärjäävän heikommin koulutuksessaan, psyykkisten häiriöiden mahdollisuus on suurempi, itsetunto heikompi, ilmenee kognitiivisia ongelmia, impulssikontrolli on heikompi, kouluun sopeutumisen ongelmia, pelkotiloja ja ahdistusta, etenkin hylätyksi tulemisen pelkoa, riippuvuutta, joka näkyy muilla kehittymisen alueilla, vaikeuksia seksuaalisessa identifikaatiossa (13). Ilmenee myös yleistä negatiivista suhtautumista sisaruksiin (14).
Muissa tutkimuksissa tulee ilmi, että päinvastainen on totta niissä eroperheissä, joissa molemmat vanhemmat ovat aktiivinen osa lasten elämää. Lapset joilla säilyvät jatkuvat suhteet molempiin vanhempiin ovat tyytyväisempiä perheisiinsä, sopeutuvat paremmin, heillä on parempi itseluottamus, parempi seksuaalinen identiteetti, korkeampi ÄO, parempi menestys opinnoissa, parempi sopeutuminen eroon ja helpompi sopeutuminen aikuisuuteen, suhteellisesti alempi ahdistus- ja pelkotaso - etenkin hylätyksi tulemisen pelko, sekä hyvät suhteet molempiin vanhempiin (15). Missään kirjoittajien tuntemassa tutkimuksessa ei osoiteta, että lapset voisivat paremmin vain yhden vanhemman kasvattamina, ottaen huomioon sen poikkeuksen, että kyseessä on pois muuttaneen vanhemman taholta vakava fyysinen pahoinpitely.
ONGELMAN RATKAISU
On mahdotonta esittää universaalia politiikkaa tai menettelytapaa. Riippumatta oireiden samankaltaisuudesta jokaisen perheen olosuhteet ovat monimuotoisia ja toiminta sekä dynamiikka yksilöllistä. Kaikista PAS tapauksista voi kuitenkin sanoa, että onnistuminen tilanteen hoitamisessa edellyttää kaikkien mukana olevien tahojen yhteistyötä, etenkin oikeuslaitoksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon. PAS tapauksissa on se vaara, että ammattilaiset splittaantuvat samalla tavoin kuin vanhemmat, mikä on lapselle lisätodiste hänen maailmassaan olevien aikuisten heikkoudesta ja kyvyttömyydestä. Vaihtuvat asianajajat, asiantuntijoiden kiistely, sekaisin menneet tuomarit ovat vakavana asiaintilan parantumisen esteenä.
Jokainen ammattilainen voi toimia rakentavassa roolissa perheen suhteen. Jokainen PAS epäily tulee tutkia huolella ja arvioida yhdessä, sekä tehdä suunnitelma interventioista.
Oikeusavustajan rooli
Todennäköisesti oikeusavustaja on ensimmäinen henkilö, joka tulee tekemisiin PAS tapauksen kanssa, joko TP:n tai AP:n pyynnöstä haastatellessaan asiakastaan. Amerikkalainen oikeusjärjestelmä on adversaalinen, mikä ei palvele hyvin perhekonfliktitilanteessa. Adversaalinen menettely entisestään vierottaa ja polarisoi. Valitettavasti syytteet ja vastasyytteet, jotka kuuluvat PAS -perheisiin sopivat kuin ponttilauta adversaaliseen järjestelmään.
Joka tapauksessa asiamiehet mukaan lukien lapselle määrätty asiamies, voisivat toimia konstruktiivisesti. Kysymys kuuluu, miten näissä rooleissa toimitaan, kun kyse on PAS:in luomasta tilanteesta, jossa todennäköisellä varmuudella tuloksena äärimmäisestä adversaalisuudesta, päädytään huonoon ratkaisuun kummankin vanhemman ja lapsen kannalta. Vaikka kyseessä on yhtäältä vaatimus edustaa asiakasta ja toisaalta kajota rakentavasti PAS-asetelmaan, on mahdollista toimia efektiivisenä asiamiehenä ja vaikuttaa PAS:n lyhyen ja pitkän ajan seuraamuksiin.
Jos asiamies havaitsee, että hänen asiakkaansa on joko AP tai TP hänen tulisi toimittaa hänelle niin paljon informaatiota kuin mahdollista koskien PAS:ia. TP:n asiamiehellä on tässä huomattavasti vastaanottavaisempi kuulijakunta kuin AP:n asiamiehellä. Seuraava askel on identifioida se vieraannuttava toiminta, jota molemmat vanhemmat harrastavat ja kehottaa asiakasta lopettamaan se. Vaikka tämä saattaa kuulostaa suuruudenhullulta, asiakkaat kuitenkin kuuntelevat asiamiehiään, koska heillä kuitenkin on tavoitteenaan asiakkaan intressi. Lupauksen pyytäminen siitä, että asiakas lopettaa PAS:in on melko sama asia kuin pyytää alkoholistia lopettamaan juominen. Juominen samoin kuin PAS -käyttäytyminenkin on itsepuolustusta. Lopettaminen on ensimmäinen askel. Vaikka se ei ‘parannakaan’ koko ongelmaa, tuhoavan käyttäytymisen lopettaminen antaa mahdollisuuden päästä eteenpäin.
AP:n asiamiehellä on vaikea rooli. AP on kerännyt todisteita ja investoinut aikaa ja energiaa rooliinsa ja hän katsoo toimintansa oikeutetuksi tai ainakin hän uskoo niin. AP haluaa ehdottomasti asiamiehen, viranomaisten ja koko järjestelmän olemaan samaa mieltä kanssaan.
Asiamies on kuitenkin palkattu hänen asiatuntemuksensa ja arviointikykynsä vuoksi. Asiamiesten tulisi olla yhteistyössä yhdessä lapsen edunvalvojan kanssa, jos sellainen on määrätty, sekä yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Asiakkaan intressejä palvelee parhaiten, jos saadaan aikaan sopimus siitä, että molemmat vanhemmat hyötyvät siitä, että lapsella on terve suhde kumpaankin.
Kun lapselle on määrätty asiamies tai edunvalvoja, on erityinen mahdollisuus koordinoida asiantuntijoiden välistä yhteistyötä. Edunvalvojan tulee varoa sitä, ettei hän luiskahda PAS:in imuun vaan pysyy neutraalina ja keskittyy konkreettisiin todisteisiin. AP:tä ei tule palkita hysteerisyydestä tai syyttelystä, eikä TP:lle tule antaa oikeutta näytellä uhria. Lapsen edunvalvoja voi toimia informaation hankkijana ja jakajana asiassa mukana oleville ammattilaisille ja myös tuomioistuimelle. Hän voi valvoa asianmukaista etenemistä. Hänen tulee olla aktiivinen ja rakentavasti hidastaa ja katkaista syövän lailla kasvava prosessi.
Psykologin rooli
Jos asiamiehen interventio ei johda siihen, että perhe pääsee rakentavammalle tielle, on syystä pyytää mukaan terapian asiantuntija, joka on perehtynyt eroprosesseihin, huoltajuuden arviointiin ja PAS:in arviointiin. On välttämätöntä, että asiamiehet tekevät yhteistyötä ja valitsevat yhdessä ammattilaisen, ja ettei kummaltakaan puolelta tuoda prosessiin ‘maksullisia todistajia’. Psykologin on ensin tutkittava onko kyseessä todella PAS -tapaus, koska joissain perheissä lapsen vanhempaan kohdistama torjunta ei johdu PAS:ista. Arvion täytyy mennä pidemmälle kuin vain PAS:in tunnistamiseen ja sisältää kaikkien perheenjäsenten motiivit, puolustusmekanismit tai PAS:in funktio kyseisessä perhetilanteessa, vieraannuttamistekniikoiden luonne sekä vieraannuttamiskaavojen luonne.
On monia syitä näin tarkkaan arvioon. Ensinnäkään edistystä ei voida saada aikaan ilman että voidaan vaikuttaa tekijöihin ja motiiveihin joista PAS lähtee. Jos perhe on esimerkiksi organisoitunut siten, että taustalla on pyrkimys suojella AP:n heikkoa mielenterveyttä, muutoksen vaatiminen saattaa johtaa lisääntyvään defensiivisyyteen, ei sen vähenemiseen, tai voi vaarantaa AP:n mielenterveyden ja johtaa jopa itsemurhaan. Meidän tapauksemme AP:n täytyy saada monipuolista tukea ennen kuin voidaan esittää vaatimuksia muutoksesta. Tekniikat, joilla vieraannuttamista toteutetaan voivat olla hyvä tietolähde sille, millaiset interventiot ovat toimivia. Esimerkiksi jo tekniikkana on TP:n olemassaolon kieltäminen, korjaava interventio voisi olla AP:lle pitkälle menevä selvittäminen siitä, miten tärkeä TP on lapselle.
Yhteistyö
Kun arviointi on tehty, terapiahenkilöstön ja asiamiesten täytyy tehdä suunnitelma. Jokainen heistä täyttää tärkeää tehtävää prosessissa. Prosessin täytyy olla avoin, sillä se mallintaa perheelle tervettä ongelman ratkaisun tapaa. Interventioiden täytyy perustua tapauksen faktoihin, vaikka kaikissa tapauksissa on monia samankaltaisuuksia, joissa noudatetaan seuraavia menettelyjä:
1. Vakiinnuttaa TP vanhemman ja lapsen välisen kontaktin hyöty. Jotkut hyödyistä ovat olemassa lapsi-vanhempi -suhteessa entuudestaan. Jokainen niistä on tärkeä tässä prosessissa (‘Isä on luvannut tukea yliopisto-opintojani, jos hän saa tavata minua.’) Kaikille osallistuville perheenjäsenille kontaktista seuraavien hyötyjen selvittäminen tulee osaksi perhekulttuurin sisäistä tapaamisten arvostamista - ei niiden vähättelemistä. Perheen tulee myös tunnistaa tilanteet joissa tapahtuu taantumista lapsen ja vanhemman tapaamisten suhteen, mutta nämä tulee nähdä esteinä, jotka tulee voittaa, ei selityksinä tapaamisten vähentämiselle.
2. Kontaktien strukturointi. Tähän voi kuulua sopimuksia käyttäytymisestä ja huolen esittämistä epäsopivasta toiminnasta. Esimerkiksi tapaamisiin liittyvät jatkuvat puhelinsoitot voivat estää lasta luomasta omaehtoista käsitystä TP:stä. Puhelujen rajoittaminen voi vähentää ahdistusta. Jos TP esittää lapselle häntä ahdistavia väittämiä, sopimukseen voidaan lisätä tämä rajoite. Etenkin jos perhe tilanne on haavoittuva, tulee olla järjestelmä, jolle siitä raportoidaan ja jolla tilanteeseen voidaan vaikuttaa.
3. Huollon siirtoa tulee välttää korjaavana menetelmänä. Useimmissa tapauksissa lapsen suhde AP:hen on tärkeä. Useissa tapauksissa AP on ollut lapsen primaarinen hoitaja ja tämän suhteen uhkaaminen saattaa viedä perhesysteemin entistä huonompaan suuntaan. Kuitenkin tiivis kontakti TP:hen balansoi PAS-prosessia ja saattaa turvata lapselle luotettavat kontaktit myös muihin ihmisiin, kuten isovanhempiin, jotka ovat lapselle tärkeitä. Jos on välttämätöntä, lapsen sijoittaminen TP:lle voi toimia korjaavana kokemuksena.
4. TP:n rohkaiseminen erityisen konsultaation saamiseksi, jotta hän osaa suhtautua lapseen sensitiivisesti, kärsivällisesti ja rakastavasti. TP on usein heikko linkki PAS:in tuhoavassa järjestelmässä. Hän saattaa tarvita apua siihen, että osaa selittää tilanteen lapselle ilman, että mustamaalaa AP:tä. Jos TP saadaan ulos perheprosessista hän voi tarjota lapselle tien ulos paineisesta prosessista.
5. Luvan saaminen AP:ltä, vaikka se ei olisikaan täysin totta, siihen, että lapsi saa rakastaa ja olla TP:n rakastama. Jos AP kykenee luvan antamiseen, lapsella saattaa olla rohkeutta lähteä liikkeelle. Tämä saattaa auttaa lasta, ja muut voivat AP:n penseydestä huolimatta osoittaa lapselle, että suhde TP:n kanssa voi onnistua.
6. Ulkopuolinen ammattilainen voi ottaa vahvan lasta suojelevan roolin ja antaa hänelle AP:n viestien vastaisesti, selkeän tiedon siitä, että TP ei ole paha ihminen. Tämän viestin täytyy kuitenkin vastata todellisuutta. Jos TP on käyttäytynyt sopimattomalla tavalla, sitä ei tule kiistää tai vähätellä.
7. Perheelle tulee antaa selvä, vahva viesti siitä, että vieraannuttamisprosessi on lapselle vaarallinen. Joissain tapauksissa on viisasta osoittaa, että PAS on lapsen psyykkistä pahoinpitelyä ja todeta, että oikeusistuin ei hyväksy sen jatkamista. Kaikissa tapauksissa ei tarvita oikeuden päätöstä. Joissain tapauksissa se saattaa tuottaa päinvastaisen tuloksen ja olla hyödytön. Joissain tapauksissa ei voida edetä ilman oikeusistuimella olevaa ulkopuolista auktoriteettia, mutta tällöin oikeuden tulee käyttää valtaansa. Oikeuden tulisi olla yhteistyössä perheen tilannetta arvioitaessa ja interventiosuunnitelmaa tehtäessä.
8. Selkeän kuvan luominen siitä, mitä hyötyjä lapselle on suhteen säilyttämisestä TP:hen. Tähän kuuluvat yleiset hyödyt, kuten lapsen biologinen vanhemman tarve, identiteettiprosessiin liittyvä hyöty ja lapsen pelkojen vähentäminen. Kontaktin puute johtaa liki aina pelkotason irrationaaliseen lisääntymiseen, jolloin TP:tä koskevat fantasiat muuttuvat irrationaalisiksi. Rakkausobjektin menettämisen esto kuuluu yleisiin hyötyihin. Rakkausobjektin menettäminen johtaa useimmiten itsevihaan ja syyllisyyteen riippumatta menettämisen syystä. Erityisiä hyötyjä ovat suhteet molempiin vanhempiin sekä vanhempien sukulaisiin. Selkeä kuva hyödyistä auttaa yhteistyötä tekeviä ammattilaisia tekemään tarvittavat toimet. Jos hyödyistä ei olla yksimielisiä, se saattaa lisätä perheen polarisoitumista. Jos selkeää hyötyä ei löydy ohjelma saattaa jäädä hyödyttömäksi.
9. Suorasta konfrontaatiosta on harvoin hyötyä. Jos esimerkiksi on kyse menettämisen pelosta, on hyödyllistä keskittyä menettämisen vähentämiseen. Jos keskitytään vieraannuttamiseen, se saattaa vain lisätä menettämisen uhkaa.
10. Emotionaalisen tuen antaminen. AP saattaa tarvita paljon emotionaalista tukea, jotta parannusta saadaan aikaan. Vieraannuttamisen lopettaminen saattaa aiheuttaa AP:lle vakavia ongelmia.
KORJAAMINEN, JOS SE ON MAHDOLLISTA, VIE AIKAA
Onnistuneen intervention mahdollisuudet ovat vähäiset (epävirallinen arvio, että noin kolmannes onnistuu). Tämä arvio voi johtua siitä, että tarvittavat taidot vaikeiden erokriisien hoitoon, kuten PAS-tilanteet, ovat heikot. Tässä artikkelissa esitetyt menettelyt ovat melko uusia ja perustuvat lisääntyvään tietoomme vaikeiden erojen hoidosta. Tehtävämme on jatkaa työtä ja opiskelua näissä tapauksissa. Vaikka työmalli olisi mitä parhain, PAS:iin liittyvä dynamiikka on vaikeaa ratkaista. Vaatii usein pitkään jatkuvaa, ankaraa työtä, jotta tilanteeseen saataisiin kaikkien perheenjäsenien salaa toivomaa helpotusta.
PAS OIKEUSSALISSA
PAS:in on täytynyt tuntua myönnytykseltä isien (jotka useimmin ovat TP:n roolissa) asiamiehille ja puolustusasianajajille, koska syytteitä fyysisestä ja seksuaalisesta pahoinpitelystä esiintyy usein PAS:in yhteydessä. Tri Gardner toteaa:
‘Fabrikoivat lapset [kun kyse on fabrikoidusta hyväksikäyttöväitteestä] ilmentävät helpommin vanhemmasta vieraantumisen oireyhtymää. On tyypillistä, että lapset joilla on tämä häiriö ryhtyvät mustamaalaamaan isäänsä ja idealisoimaan äitiään. Äidit ovat ohjelmoineet heidät vihaamaan isää ja ilmentämään äidin vihaskenarioita. Fabrikoidut seksuaalisen hyväksikäytön syytökset saattavat olla tämän häiriön ilmentymiä. Häiriön ilmeneminen osoittaa vahvasti, että syytös on fabrikoitu. Lapset, joita on seksuaalisesti hyväksikäytetty eivät yleensä tuota vieraantumissyndroman oireita. On olemassa tilanteita, jossa lapsella on vieraantumisoireisto, ja häntä on seksuaalisesti hyväksikäytetty, mutta käsitykseni mukaan se on harvinaista (4).
Mikä mahdollisuus! Jos seksuaalirikoksesta epäillyn asianajaja löytää asiantuntijan, joka todistaa, että lapsi on PAS-uhri. Sama asiantuntija voi jatkaa toteamalla, että on harvinaista, että lapsi joka kärsii PAS oireistosta olisi seksuaalisesti hyväksikäytetty. Pelkästään nimeämällä lapsen antipatia PAS:iksi, on puolustus olemassa.
Vaikka ei olisikaan kyse näin äärimmäisestä tilanteesta, asianajajat, jotka edustavat erossa sellaisia isiä, joista lapset eivät pidä, voivat syyttää äitiä näistä lasten tunteista. Tämä huoli on esitetty keväällä 1994 Loyola of Los Angeles Law Review’ssa artikkelissa ‘Havaintoja ja kommentteja: Vanhemmasta vieraantumisen oireyhtymä: Vaarallinen uskottavuuden aura (5). Kommenteissa esitetään, että PAS:ia ei tulisi hyväksyä todisteeksi, koska teoriaa ei ole yleisesti hyväksytty asiantuntijoiden keskuudessa. Kommenteissa viitataan ‘yleisen hyväksynnän’ standardiin, joka ilmaistaan oikeustapauksessa Frye v. United States (6).
Artikkelissa hyökätään vahvasti Gardneria vastaan. Kommentoija osoittaa, että PAS:in teoria perustuu kriteereihin, jotka Gardner keksi ja sijoitti seksuaalisen hyväksikäytön arviointiskaalaansa, jota on laajasti kritisoitu. Kommentoija esittää, että PAS:ia ei tule hyväksyä tuomioistuimessa Daubert -testin eikä Frye -analyysin perusteella. Daubertin perusteella tuomioistuimen tulee todeta asiantuntijan pätevyys sen mukaan, onko todiste luotettava ja asiaankuuluva. Federal Rule of Evidence 104 (a) toteaa, että oikeuden puheenjohtajan tulee tehdä alustava arvio siitä ovatko perustelut tai metodit, joihin todistus perustuu, tieteellisesti valideja, eli oikeuden on arvioitava, onko teoria testattu, onko se käynyt läpi peer review -menettelyn ja julkaistu, sekä onko se yleisesti hyväksytty teoria (7). *)
Huolimatta kommentoijan huolestumisesta, PAS ei ole saanut tuomioistuimissa osakseen innostunutta hyväksyntää, kuten raportoiduista tapauksista ilmenee. Äskettäin siteerattu tapaus Karen ‘PP’ v. Clyde ‘OO’ (8) on osoitus PAS:in vaaroista. Siinä tapauksessa äiti vaati isän tapaamisia valvotuiksi hyväksikäyttöepäilyn perusteella. Asiantuntijat olivat keskenään erimielisiä siitä oliko hyväksikäyttöä ollut. Perusteluissaan oikeus siteerasi pitkästi Gardnerin tekstiä. Tämän vuoksi päätöstä on kritisoitu. Kuitenkin tutkinta osoittaa, että tuomioistuin perusteli päätöksensä todisteilla ja todistajakertomuksille, pikemmin kuin Gardnerin teorioilla. Lopuksi oikeus siirsi huoltajuuden äidiltä isälle ja rajoitti äidin tapaamisoikeuksia ja edellytti että niitä tulee seurata ja että järjestettäisiin myös hoitoa.
*) Floridalainen tuomioistuin totesi 30.01.01,että PAS läpäisee Frye -analyysin. Saman totesi Illinoisin tuomioistuin 17.01.2002.
Muissa raportoiduissa tapauksissa oikeudet ovat tehneet ratkaisunsa arvioimatta sitä, onko PAS yleisesti hyväksytty diagnostinen menetelmä (9). Tapauksessa T.M.V. isä vastusti sitä, että isäpuoli adoptoisi hänen tyttärensä. Oikeus määräsi lapselle psykologisen tutkimuksen sen arvioimiseksi oliko kyseessä PAS. Valitustuomioistuin hylkäsi määräyksen, koska se ei täyttänyt Floridan osavaltion teknisiä määräyksiä. Se antoi määräyksen siitä, että oikeuden oli annettava lainmukainen määräys. Tässä tapauksessa isä väitti hänen vuosia kestänyt, vähäinen kontaktinsa tyttöön johtui PAS:ista. Alaviitteessä valitustuomioistuin esitti, että mitään päätöstä ei tehty siitä oliko PAS hyväksyttävä diagnostinen väline, siteeraten kommentaattorien varoituksia:
‘Kun arvioidaan asiantuntijalausunnon teoriaa, josta mainitaan kappaleessa, on erittäin tärkeää välttää sekaannusta, jonka syndroomat aiheuttavat ... Nykyisellään asiantuntijat eivät ole saavuttaneet yksimielisyyttä sellaisten psykologisten syndroomien olemassa, jotka osoittaisivat seksuaalisen hyväksikäytön. Sanan syndrooma käyttö johtaa sekaannukseen ja varmistamattomaan sekä toimimattomaan vertailuun pahoinpidellyn lapsen oireyhtymän kanssa. Parasta on välttää syndrooman mainitseminen.’ Sitaatti on Myer’in, Expert Testimoni in Child Sexual Abuse Litigation, 68 Neb. L. Rev. 69 (1989).
Iowalaisessa tapauksessa vuodelta 1994 (10) isä valitti oikeuden väliaikaismääräyksestä, jossa lapsen huolto määrättiin äidille. Isä vetosi siihen, että tuomioistuin oli antanut liikaa painoa PAS:ista todistavan psykologin lausunnolle. Hän totesi, ettei PAS ole psykologiassa hyväksytty teoria. Oikeus uudelleen muotoili määräyksen perusteet, mutta vahvisti määräyksen todeten:
‘Emme arvio sitä, onko PAS luotettava teoria. Tarkastelemme todisteita, jotka meille on esitetty ja teemme omat johtopäätöksemme. Koska kyseessä on uusintakäsittely, otamme huomioon vain sen aineiston jota pidämme hyväksyttävänä. Harkitsemme kaikkien asiantuntijoiden lausuntoja kuten muitakin lausuntoja. Annamme mielipidelausunnoille sen painon, minkä arvioimme niille kuuluvan sen jälkeen kun olemme arvioineet mm. asiantuntijan koulutuksen, erikoistumisen, tutustumisen tapaukseen, käsitykselle esitetyt perusteet, sekä intressit, jos niitä on tämän tapauksen suhteen.’
Ohiolaisessa tapauksessa (11) valittajan asiantuntijatodistaja todisti huollon siirron puolesta esittäen, että yhdellä lapsista ilmeni PAS -oireita. Oikeus vahvisti alioikeuden päätöksen ja hylkäsi isän vaatimuksen huollon siirrosta todeten, että valittajan argumentit eivät olleet vakuuttavia. Oikeus totesi, että vaikka esiin oli tullut näyttöä siitä, että lasta oli painostettu olemaan luottamatta ja etäännytetty isästään, ja vaikka psykologi oli todistanut PAS:in puolesta, oli esitetty myös näyttöä siitä, että äiti oli pyrkinyt rohkaisemaan tytön ja isän välistä suhdetta, ja että toinen psykologi oli todistanut, että äiti oli luonut tyttärelleen tukea antavan ja huolta pitävän ympäristön. Näin ollen alioikeuden päätöstä ei muutettu.
Wisconsilainen tapaus kommentoi PAS:ia suoraan (12). Isä oli vaatinut lasten siirtämistä äidiltä. Hän esitti, että lapset kärsivät PAS-oireista, jotka äiti oli aiheuttanut, ja että ainoa parannuskeino oli siirtää lapset isälle. Oikeus totesi, että lapset olivat vieraantuneet isästä, mutta lasten etu ei ollut kuitenkaan siirtää heitä isälle oireiden korjaamiseksi. Isän asiantuntija todisti, että molemmat lapset kärsivät vakavasta PAS-oireistosta. Psykologi myös todisti olevansa vakuuttunut, että äiti oli oireiston syy ja että ainoa keino oli siirtää lapset isälle. Oikeus hylkäsi psykologin suositukset osoittamalla, että psykologikin oli todennut siirron aiheuttavan riskejä. Oikeus totesi, että kyseessä oli pitkäaikainen, kielteinen vierottaminen, mutta totesi, että psykologin kuvaamien mahdollisten haittojen olevan spekulatiivisia. Lisäksi oikeus totesi, että siirto haittaisi lasten koulunkäyntiä ja ystävyyssuhteita. Asiantuntijan lausunto itsessään osoitti, että tilanteen paraneminen oli epävarmaa ja että oli vain vähän tutkimuksia ‘vihatulle’ vanhemmalle siirtämisen onnistumisesta. Oikeus päätti, että oli vain vähän todisteita siitä, että vieraantuminen voitaisiin hoitaa siirrolla isälle. Oikeus myös kuuli lapsia ja sai selville, että lapset eivät pitäneet isästään eivätkä halunneet asua tämän luona. Toinen lapsi kertoi puheenjohtajalle, että hänen tunteensa olivat peräisin hänen omista havainnoistaan. Koska lapset olivat ehdottomasti isällä asumista vastaan, oikeus totesi, että siirrosta aiheutuva haitan riski oli suurempi kuin siitä mahdollisesti saatava hyöty. Näin ollen se päätti, että isän esittämä parantaminen sisälsi liian suuren haitan riskin.
Vaikka isän asiantuntijana toiminut psykologi oli ainoa asiantuntija, vetoomustuomioistuin katsoi perustelluksi sen, että todistus hylättiin todeten, että asiantuntijalausunnossa todettiin, että parantuminen oli kyseenalaista, vain vähän tutkimustietoa on olemassa ja riskejä on. Lisäksi vanhempien ja lasten todistuksista tuli ilmi, että parantuminen ei onnistuisi, joten se ei ollut perusteltua.
Wisconsin vetoomustuomioistuin näki sen vaivan, että alaviitteessä totesi, että alioikeus oli tutkinut molempien vanhempien persoonallisuuden ja roolit menossa olevassa kiistassa ja että molemmat syyttelivät toisiaan lasten vieraantumisesta. Tuomioistuin ei hyväksynyt sitä, että molemmat partit ja taktiikat, toimiessaan toisiaan vastaan johti siihen, että lapset joutuivat heidän keskinäisen vihanpitonsa keskelle. Tällä alaviitteellä painotettiin sitä, että alioikeuden tai vetoomustuomioistuimen päätöstä ei tule nähdä palkintona kummallekaan osapuolelle.
ENDNOTES
1. Throughout this article we will refer to a child in the singular, although in most instances, the same could be applied to the plural, children.
2. R. Gardner, Parental Alienation Syndrome and the Differentiation Between Fabricated and Genuine Child Sex Abuse (Cresskill, N.J. 1987).
3. Clawar & Rivlin, Children Held Hostage: Dealing with Programmed and Brainwashed Children (American Bar Association 1989).
4. Gardner, supra note 2. at 109.
5. C.L. Wood, Notes and Comments: The Parental Alienation Syndrome: A Dangerous Aura of Reliability, 27 Loy. L.A. L. Rev. 1367 (Spring 1994).
6. Frye v. United States, 293 F. 1013 (D.C. Cir. 1923). superceded by Fed. R. Evid. 702, construed in Daubert v. Merell Dow Pharmaceuticals, Inc., 113 S. Ct. 2786 (1993).
7. Wood, supra note 5, at 1411-12
8. Karen "PP" v. Clyde "OO", 574 N.Y.S. 2d 267 (Fam. Ct. 1991), aff d sub nom., Karen "PP" v. Clyde "OO", 602 N.Y.S. 2d 709 (App. Div. 1993).
9. In the interest of T.M.W., 333 So. 2d 260 (Ra. Dist. Ct. App. 1989).
10. In re Rosenfeld and Rosenfeld. 524 N.W.2d 212 (Iowa Ct. App. 1994).
11. (Hornby) Simms v. Hornsby (Ohio Ct. App. 12th Dist., 1992)
12. In re Marriage of Wiederholt v. Fisher, 485 N.W.2d 442 (Wis. Ct. App. 1992).
13.
E. Ferri, Growing Up in a One-Parent Family (NFER 1976)
J. Santrock, & R Warshak, Father Custody and Social Development in Boys and Girls, 35 J. Soc issues 112 (1979)
M. Shinn, Father Absence and Children's Cognitive Development, 85 Psychol. Bull. 295 (1978); C. Marino & R. McCowan, The Effects of Parent Absence on Children, 6 Child Study J. 165 (1976)
E. Heatherington, Effects of Paternal Absence on Personality Development in Adolescent Daughters, 7 Developmental Psychol. 313 (1972)
R. Sears, E. Maccoby & H. Levin, Patterns in Childrearing (Row Peterson 1957);
J. Santrock. Infuence of Onset and Type of Paternal Absence on the First Four Ericksonian Crises, 3 Developmental Psychol. 273 (1970);
W. Hedges, R. Wechsler, & C. Ballantine, Divorce and the Pre-school Child, 8 J. Divorce 33 (1979);
J. Vess, A. Schwebel, & J. Moreland, The Effects of Early Parental Divorce on the Sex Role Development of College Students, 7 J. Divorce 83 (1983).
14.
W. Hedges, Interventions for Children of Divorce: Custody Access, and Psychotherapy (New York, John Wiley & Sons, Inc. 1991);
R. Gelles, Child Abuse and Violence in Single-Parent Families: Parent Absence and Economic Deprivation, 59 Am. I. Orthopsychiatry 492 (1989).
15.
Ferri, supra note 13; S. Kellam, M. Ensminger, & F. Turner, Family Structure and the Mental Health of Children: Concurrent and Longitudinal Community-wide Studies, 34 Arch. Gen. Psychiatry 1012 (1977);
J. Santrock & R. Tracy, The Effects of Children's Family Structure Status on the Development of Stereotypes by Teachers, 70 J. Educational Psychol. 754 (1979); Hedges, supra note 14;
E.E. Maccoby & R.H. Mnookin, Dividing the Child (Harvard Univ. Press 1992);
F. Furstenberg & C. Nord, Parenting Apart: Patterns in Childrearing After Marital Disruption, 47 J. Marr. & Fam. 483 (1985);
M. Bowman & C. Ahrons, Impact of Legal Custody Status on Father's Parenting Post-divorce, 47 J. Marr. & Fam. 483 (1985); M. Kline et al., Children's Adjustment in Joint and Sole Physical Custody Families, 25 Developmental Psychol. 297 (1989);
N. Coyish et al., Parental Post-divorce Adjustment in Joint and Sole Physical Custody Families, 10 J. Fam. Issues 52 (1989);
J. Arditti, Differences Between Fathers with Joint Custody and Noncustodial Fathers, 62 Am. J. Orthopsychiatry 186 (1992);
J. Wallerstein & J. Kelly, Surviving the Breakup: How Children and Parents Cope with Divorce (Basic Books 1980).
Authors
Kenneth H. Waldron, Ph.D., is a psychologist in Madison, Wisconsin, with a practice focused on divorce. His practice includes divorce mediation, co-operaiting counselling, custody assessment, parent education, and consultation to courts and court-connected mediation and investigation services.
David E. Joanis practices law with the Madison, Wisconsin, firm of Boushea, Segall & Joanis. His practice focuses exclusively on family law.
Suomennos
Anu Suomela Sexpo-säätiö
Vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymän ymmärtäminen ja sen käsittely
Kenneth H. Waldron, Ph.D. and David E. Joanis, J.D. Madison, Wisconsin
Vanhemmasta vieraantumisen oireyhtymä (PAS = Parental Alienation Syndrome) on erityinen eron jälkeinen konflikti. Siinä toinen vanhemmista näyttää menevän varsin pitkälle, joskus jopa esittämään keksittyjä syytöksiä pahoinpitelystä tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä, käännyttääkseen lapsen toista vanhempaa vastaan (1). Tri Richard Gardner kuvasi PAS:in ensin artikkelissaan ja sitten kirjassaan ja osana toista kirjaansa. Aikaisemmat tutkijat ovat kuvanneet samanlaisia perheen prosesseja (esimerkiksi ‘medea complex’, jonka on kuvannut Wallerstein ja Kelly 1970-luvun lopulla). Eroperheiden kanssa työskentelevät helposti havaitsevat oireyhtymän, jota joskus kuvataan Gardnerin esittämäksi aivopesuksi. Se että hänen ‘syndromansa’ oltiin niin valmiit hyväksymään ei niinkään ole merkki siitä, että Gardner olisi ‘keksinyt’ sen, vaan hän käsitteellisti tutun riitaisaan eroon liittyvän perhe-ongelman, joka on hankala, monimutkainen, hyvin vaikea ratkaista ja joskus traaginen.
Gardnerin esittämä ongelman ja sen takana olevan dynamiikan määrittely on epätäydellistä ja jopa yksinkertaistavaa ja virheellistä. Hän näkee vieraannuttavan vanhemman yksin vastuullisena siitä dynamiikasta, jolla haavoittuva lapsi kääntyy viatonta etävanhempaa vastaan. Syvällisempi tutkimus (3) on selkeämmin osoittanut tällaisen sekasortoisen perhedraaman toimijoiden ja motiivien monimuotoisuuden. Jokainen perheen jäsenistä ottaa vieraannuttamisprosessissa roolin, joka on ollut olemassa jo hyvän aikaa ennen eroa. On muistettava, että kaikki tilanteet, joissa lapsi torjuu vanhempaansa eron jälkeen eivät johdu PAS:ista. Joissakin perheissä lapsi torjuu vanhempaansa omien vanhemmasta saamiensa kokemusten vuoksi. Mitä todennäköisemmin myös ehjissä perheissä lapset välttelevät ja torjuvat vanhempaansa tämän käyttäytymisen vuoksi. Vanhempien ero saattaa vain nostaa tämän esiin.
Asiayhteyteen liittyvin vaikuttimien avulla voidaan havaita, onko kyse PAS:ista vai ei. Nämä vaikuttimet ilmenevät jatkumona kaikissa perheissä. Vaikuttimet, jotka aiheuttavat PAS:in saattavat ilmetä monissa eroperheissä eri asteisina, mutta joissakin tapauksissa ne liittyvät yhteen ja kasaantuvat. Kun PAS:ista tulee dominoiva perheen prosessissa, lapset selkeästi torjuvat toista vanhempaansa, josta voi seurata järkyttäviä syytöksiä, äärimmäistä vastustusta, karkaamisuhkauksia ja suuri määrä oikeudenkäyntejä.
PERHEDRAAMAN NÄYTTELIJÄT
Jos on kyse PAS:ista useimmissa tapauksissa kaikilla perheenjäsenillä on oma roolinsa. On suuri kiusaus panna kaikki syy tästä prosessista vieraannuttavalle vanhemmalle, jonka toimita on kaikkein ilmeisintä, tarkoituksellisinta ja vihamielisintä. Gardner osoittaa, että myös lapsella on tavallisesti joku motiivi tässä prosessissa, vaikka motiivit voivat olla heikkoja ja enemmänkin puolustavia kuin vihamielisiä. Lapsen on kuitenkin esitettävä omaa rooliaan.
Kirjoittajat ovat nähneet tapauksia, joissa molemmat vanhemmat toimivat omassa roolissaan vieraannuttamisprosessissa, mutta lapsi ei lähde mukaan, vaan kykenee irrottautumaan vanhempien riidasta ja säilyttämään itsenäisen suhteen kumpaankin vanhempaansa. PAS tapauksia tarkastellessa tulee esiin myös sellaisia etävanhemman käyttäytymiskaavoja, joista ilmenee, että myös hän on osallisena kuviossa. Poikkeuksena voi olla tilanne, jossa vanhemmat asuvat etäällä toisistaan ja vieraannuttavalla vanhemmalla on harvojen tapaamisten välillä runsaasti aikaa toimia. Jos lapsella on säännölliset ja tiheät yhteydet etävanhempaan, eikä tämä lähde mukaan prosessiin, eli hän kykenee säilyttämään itsenäisen ja terveen suhteen lapseensa, vieraantumisprosessi ei yleensä lähde käytiin. Tältä kannalta katsellen PAS ei ole pelkästään vieraannuttavan vanhemman aikaansaannosta. Kyse on perhedynamiikasta, jossa kaikilla perheenjäsenillä on roolinsa, omat motiivinsa ja omat syynsä vastustaa ympäristön pyrkimyksiä saada tilanteessa aikaan parannusta.
On kuitenkin poikkeuksia. Joissain tapauksissa vieraannuttavan vanhemman vieraannuttamispyrkimykset ovat täysin häikäilemättömiä, pitkälle kehittyneitä, taivuttelevia ja peräänantamattomia. Hän saattaa pelata lapsen lojaalisuudella, pelotella, jopa käyttää lapsen luottamusta hyväkseen. Tällöin lapsen mahdollisuudet pitää yllä itsenäistä suhdetta etävanhempaansa hitaasti tuhoutuu. Jos lapsi tällaisessa tapauksessa jatkaa etävanhemman tapaamisia lapselle tulee usein jakautunut identiteetti (kliinisessä kielessä nimeltä vertikaalinen splitting). Se tarkoittaa että kun hän on vieraannuttavan vanhemman luona hän voimakkaasti torjuu etävanhempaansa, mutta kun hän on etävanhemman luona hän osoittaa kiintymystä, mielenkiintoa ja iloa ollessaan vapaa vieraannuttavan vanhemman painostuksesta.
Vieraannuttava vanhempi (AP = Alienating Parent)
Tyypillisessä PAS perhedraamassa AP:llä on motiivi lapsen käännyttämiseen toista vanhempaa vastaan, hän kehittää torjunnan teemat sekä suunnittelee ja toteuttaa lapsen ohjelmoinnin. Hänellä on jonkinlainen käsitys niistä vaurioita, joita hän aiheuttaa, mutta ei useinkaan syistä tai päämääristä, joiden vuoksi hän haluaa eliminoida ei-toivotun vanhemman. Vahinkoa eivät kärsi vain lapsi ja etävanhempi, vaan vieraannuttaminen on yleensä suojautumisreaktio ja joissain tapauksissa itsetuhoinen.
AP:n motiivit vaihtelevat perheestä toiseen. Joissakin määräävänä on epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta johtuva kosto, toisissa lasten menettämisen tai hylätyksi tulemisen pelko. Epäluottamus on joissakin eroissa niin voimakas, että AP on valmis uskomaan etävanhemmasta kaikkein pahinta, etenkin jos AP:llä on omassa lapsuudenhistoriassaan hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä tai petetyksi tulemista.
AP usein olettaa, että lapsi on hyvin haavoittuva tai erityisessä vaarassa etävanhemman luona. Nämä olettamat ovat luultavasti projektioita, joka merkitsee sitä, että AP:n persoonallisuuden keskiönä ovat primitiiviset ahdistuksen ja haavoittuvuuden tunteet. Ylläpitämällä omistavaa kontrollia lapsen suhteen, johon nämä vaarat ja haavoittuvuus on projisoitu, AP siis ulkoistaa omia puolustusmekanismejaan. AP:n joskus esittämät epätodennäköiset ja varmentamattomat syytökset heijastavat hänen lapsuudenkokemuksiaan.
Kohteena oleva vanhempi (TP=Target Parent)(käännetty etävanhempi)
PAS tapauksissa TP on saattanut hylätä tai toivoa voivansa hylätä lapsensa. Huolimatta TP:n aggressiivisista protesteista AP:tä kohtaan, hän saattaa puhua pois muuttamisesta ja saattaa ehkä olla tyytyväinen ja pyrkinytkin siihen, että hänen roolinsa lapsen elämässä on marginaalinen. Lapsen ilmaisema torjunta saattaa toimia sopivana selityksenä TP:n tällaisille ajatuksille. Joissain tapauksissa TP:n ja lapsen asuinpaikat ovat pitkän matkan päässä toisistaan. Saattaa olla, että TP:n vanhemman kyvyissä tai lapsi-vanhempi -suhteessa on merkittäviä heikkouksia, hän on saattanut ‘näytellä’ vanhempaa ja vastapuolena on ollut AP, joka on usuttanut lapsen kapinaan, tai hänellä saattaa olla selkeitä psyykkisiä tai emotionaalisia ongelmia. TP on saattanut olla väkivaltainen tai epäsensitiivinen suhteessa lapseen ja tavallisesti hänellä on hyvin rajallinen kyky nähdä omaa tai toisen vaikutusta PAS:n syntymiseen (esimerkiksi hän keskittyy AP:hen eikä lapsen tarpeisiin). Hänellä saattaa kuitenkin olla selvä käsitys siitä, mitä tekniikoita AP käyttää ja mitä vaurioita hän saa aikaan.
Lapsi
Lapset ovat yleensä 8-15-vuotiaita ja käyvät läpi merkittävää kehitysvaihetta, jossa ovat erittäin haavoittuvia. Yleensä lapsi omaksuu teeman, esimerkiksi syyttää TP:tä väkivaltaisuudesta. Hän kieltäytyy vastustamasta AP:tä, vaikka saisikin täysin vastakkaista todistusta ja käyttää AP:n tekniikoita, kuten vakoilua. Hän ymmärtää ja toimii yhteistyössä AP:n kanssa ja jakaa hänen pelkonsa. Jotkut lapset näyttävät olevan täysin mukana vieraannuttamisessa ja uskovan joka sanan, toiset taas ovat hyvin tietoisia liioittelusta ja valheista.
Toisella kirjoittajista oli tapaus, jossa kaksi murkkuikäistä oli aktiivisesti mukana PAS:issa ja syyttivät isäänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Heidän kertomuksensa olivat yhteneviä ja uskottavia. Kun isä todettiin syyttömäksi, lasten vääriksi todistettujen väitteiden vuoksi, hänet kuitenkin eristettiin lapsistaan. Lapset eivät suostuneet edes valvottuihin tapaamisiin. Vieraannutettujen lasten torjunnan rajuus onkin usein puhuvaa. Nämä lapset uhkasivat juosta karkuun, eivätkä suostuneet edes lounastamaan isänsä kanssa, koska tämä ‘tekisi sen’. Kahden vuoden jälkeen toinen lapsista paljasti, että kyseessä oli valhe, jonka toinenkin pian myönsi. Mitään hyväksikäyttöä ei ollut tapahtunut, eikä siis syytä torjunnalle. Vielä silloinkaan lapsilla ei ollut käypää selitystä sille, miksi he olivat noudattaneet äitinsä ohjeita, muuta kuin että he olivat peloissaan. Monilapsisissa perheissä PAS-draaman roolit ovat usein jaettuja siten, että lapset esittävät vieraantumisen rajuutta. Tavallisesti yksi lapsi on täysin vieraantunut, yksi ambivalentti ja yksi edelleen pitää etävanhemmasta.
Perhesysteemi
PAS on perhesysteemin puolustusmekanismi, vaikka puolustusfunktio ei ole aina havaittavissa. Taustalla on hienovarainen yhteisymmärrys perheenjäsenten rooleista draamassa. Tutkimustulokset antavat vihjeitä joistakin puolustusfunktioista:
- AP:n itse-arvostuksen suojelu (esim. PAS eskaloituu kun TP onnistuu eron jälkeen paremmin elämässään, menestyy tai menee uudelleen naimisiin).
- AP:n on vaikea luopua avioliitostaan (esim. AP ei kykene luopumaan toisen vanhemman muistelemisesta tai hänestä puhumisesta, tai PAS eskaloituu syntymäpäivien, lomien tai joulujen yhteydessä).
- AP:n riippuvuuden ylläpitäminen suhteessa lapseen (esim. AP soitta joka päivä kun lapsi on TP:n luona - toisella kirjoittajista oli tapaus, jossa AP kertoi lapselle, ettei voinut mennä tämän huoneeseen hänen poissa ollessaan, koska tuli niin surulliseksi).
- AP:n vihan ja raivon käsittely (esim. AP ilmaisee lapsen läsnäollessa moraalista raivoa TP:n uudesta kumppanista, kun todellisuudessa on raivoissaan siitä, että hänet on niin helposti korvattu).
- AP:n mahdollisuus käydä läpi lapsuuden kokemus aikuisversiona.
- Perhe selviää AP:n tavasta käydä lapsen tai kenen tahansa toisella tavalla ajattelevan kimppuun, tai tavasta hylätä lapsi (lapsi pelkää olla itsenäinen tai asettua AP:tä vastaan, koska joutuisi raivon ja torjunnan kohteeksi, jonka on nähnyt tapahtuvan muille).
Toinen kirjoittajista on nähnyt ‘elämän ja kuoleman kysymyksiä’, joissa PAS suojeli psyykkisesti haurasta AP:tä, tai jossa AP oli lapsuudenperheensä agenttina eliminoimassa TP:n pois suvun piiristä. Kun havaitsee PAS:in ja haluaa löytää sen syyn, on hyvä kysyä, mitä perhe tekisi, jos kaikki eivät olisi niin kiinni PAS-prosessissa.
OHJELMOINNIN TASOT
Ohjelmointi, jota PAS tilanteissa ilmenee on usein pitkäaikainen osa perheen dynamiikkaan ja se eskaloituu erotilanteessa. Vaikka kaikki perheenjäsenet ovat rooleissa, AP on vastuussa lapsen ohjelmoinnista, joka on tavallisesti monitasoinen prosessi.
Sisällön teeman havaitseminen
Vieraannuttamisen teeman sisältö ilmenee jo varhain. Joskus sen keksii AP joskus sattumalta TP. Toisella kirjoittajista oli tapaus, jossa oli kaksi pääteemaa: hylkääminen, jonka ilmensi AP hylkäämällä perheensä seitsemäksi kuukaudeksi, sekä paradoksaalista kyllä AP:n voimakas pelko, että TP kidnappaisi lapsen. TP oli vaikeassa tilanteessa, jos hän ei pyrkinyt tapaamaan lasta se nähtiin hylkäämisenä (eli osoituksena siitä, että hän ei välitä), ja kaikki pyrkimykset tavata lasta tulkittiin paniikinomaisesti pyrkimykseksi kidnapata lapsi. PAS -tapauksissa teemoihin uskominen muuttuu harhaiseksi. Vaikka teemoille saattaa olla jotain perusteita, jokunen satunnainen tilanne, ne ovat yleensä varsin epärealistisia. Vaikka yllä olevassa tapauksessa äiti oli hylännyt lapsensa seitsemäksi kuukaudeksi, hän oli viisi vuotta ennen eroa ja kuusi vuotta hylkäämisen jälkeen, ollut täysin sitoutunut ja kiinnostunut perheestään. Todellinen uhka 12- ja 8-vuotiaiden kidnappaamiseen oli minimaalinen, etenkin kun lapset olivat hyvin tietoisia tästä uhasta.
Mielialan luominen
Seuraava taso on mielialan luominen, jonka aikana AP voi käyttää seuraavia strategioita:
- Syyllistäminen (‘En tiedä, miksi isäsi jätti meidät, kaikki näytti olevan hyvin’).
- Simputus (‘Mene vaan äitisi luo, mutta älä sitten halaile hänen söpöä poikaystäväänsä. Ymmärrätkö?’).
- Pelottelu (‘Haluan vain sinun tietävän, että olen täällä koko ajan kun olet isällä, ja että voit soittaa minulle, jos tarvitset minua’).
- Uhriksi heittäytyminen (tai ‘minä parka’) (‘Joo, äitisi vetää minut taas oikeuteen. Milloin hän mahtaa jättää minut rauhaan, että voisin olla kanssasi!’).
- Sympatian etsiminen (‘Katsokaas lapset, teidän on hyvä tietää ettei minulla ole varaa viedä teitä sellaisiin paikkoihin kuin isänne, koska hänellä on paljon enemmän rahaa. Tiedän, ettei se ole reilua teitä kohtaan, mutta niin asiat vain ovat).
- ‘Totuuden’ kertominen menneistä tapahtumista (‘Olen jättänyt paljon kertomatta ajasta ennen kuin äitinne jätti meidät, koska en halunnut satuttaa teitä tai että alkaisitte vihata äitiänne, mutta nyt ansaitsette selityksen ...’).
- Vakuuttelu ja avarakatseisuus (‘Tietysti sinulla on oikeus omaan metsästyskivääriin. Äitisi ei vaan halua, että meillä on hauskaa yhdessä!’).
- Uhkailu (‘Ai, sinullako oli mukavaa, ehkä haluaisit jäädä sinne. Haluan sinun ymmärtävän, että jos niin teet, et näe minua enää ikinä).
Tunnelman luomisen teemoja toistetaan uudellaan ja uudelleen, kunnes AP saa lapsen puolelleen. Tavallisesti käy siten, että TP on osallisena eskaloimalla riidan AP:n kanssa sen sijaan, että AP toimisi suoraan suhteessa lapseen. Kun lapsen sympatia on saavutettu AP jää taka-alalle ja jättää lapsen kuljettamaan palloa, vaikka usein varmentaakin ohjelmoinnin toimivuutta. Kaikkein varmin metodi on sanoa lapselle ‘Se on sinun valintasi’. Mitä enemmän lapsi tukee AP:tä torjumalla TP:tä, sitä empaattisemmin AP ilmaisee sitä, että ihmisten pitäisi ‘vain kuunnella lasta’. Tämä saattaa mennä siihen pisteeseen, että kun AP näkee voittaneensa, hän tyystin kieltää lapsen tunteet. Tavallista on, että lapsi raportoi jatkuvasti sellaisista ikävistä kokemuksista TP:n kodissa (joko tosia tai epätosia), jotka kuuluvat AP:n teemoihin. Näitä kokemuksia on usein nauhoitettu ja AP käyttää niitä vuosia oikeustaisteluissaan.
Palkkio/rangaistus
Kun lapsi osoittaa kumppanuutta häntä palkitaan ja jos ilmenee merkkejä siitä, että lapsi luovuttaisi, häntä rangaistaan, joskus hyvinkin suoraan, tai monissa tapauksissa palaamalla edelliselle ohjelmoinnin tasolle. Tässä vaiheessa ilmenee useita kaavoja. Jos lapsi esimerkiksi kertoo: ‘Isi ei koskaan kiinnitä minuun huomiota kun olen siellä’, AP saattaa ‘hyvittää’ asian tekemällä lapsen kanssa jotain erityistä, nimenomaan jos lapsi antaa kielteisen raportin. Jos lapsi antaa myönteisen raportin AP saattaa olla välinpitämätön tai sanoa: ‘No nyt sinä olet saanut huvituksesi ja meidän on palattava arkeen.’ Kun ohjelmointi jatkuu alkaa yleistäminen, jonka seurauksena lapsen ambivalenttisuus häviää ja hän torjuu TP:n tyystin. Tässä vaiheessa kaikki mitä TP tekee on ‘väärin’.
Valitettavasti tapaukset tulevat ammattilaisten hoitoon tilanteessa, jossa ohjelmointi on jo saatu loppuun ja sitä vain pidetään yllä. AP ei toimi vierottavasti, koska vierottuminen on jo osa perhedynamiikkaa. Tässä vaiheessa AP yksinkertaisesti vain tarkkailee, ettei lapsi lipsu ratkaisustaan ja korjaa tilanteen jos niin tapahtuu. AP saattaa tässä vaiheessa sanoa ‘Yritin ylläpitää sitä suhdetta’ tai ‘Minä todella toivon, että hän kävisi isänsä luona. Minulle olisi lepo todella tarpeen, mutta ei ole oikein pakottaa häntä, kun tiedän, miltä hänestä tuntuu’ tai ‘En saa häntä menemään, olen yrittänyt todella’.
VIERAANNUTTAMISTEKNIIKAT
AP:lla on tavallisesti käytössään useita tekniikkojen yhdistelmiä:
TP:n olemassaolon kiistäminen. Tämä voi olla hyvin konkreettista (‘En halua kuulla hänen nimeään enää ikinä tässä talossa!’) tai hienovaraista (kieltäytyminen havaitsemasta, että lapsella on ollut mukavaa TP:n luona). Eräässä perheessä isä tapasi pelata lapsen kanssa, eikä kohottanut katsettaan tai lopettanut peliä, kun äiti tuli sisään. Hän piti lapsen huomion, kunnes äiti joutui tunkeutumaan väliin, jossa vaiheessa isä käveli pois äidin ja lapsen luota, mitenkään huomioimatta hänen läsnäoloaan.
Hyvien kokemusten tai tuntemusten mitätöiminen. Tällöin vanhempi on reagoimatta lapsen rakkauden ja innostuksen tunteisiin toista vanhempaa kohtaan, tai puhumalla ikävistä kokemuksista (‘Ai sehän on mukavaa. Minulla oli ihan kamala viikonloppu kun et ollut täällä).
Toistuvat huomautukset TP:n ominaisuuksista tai elämäntavasta. AP luo illuusion siitä, mitä saattaa tapahtua. Huomautukset koskevat TP:tä ja hänen sukuaan (‘Ei äitisi voi mitään sille, millainen hän on, hänen vanhempansa pahoinpitelivät häntä lapsena’), TP:n uraa, elämäntapaa, matkoja, uskontoa, tovereita ja erityisesti uutta kumppania.
Lapsen asettaminen keskiöön. Tässä tekniikassa lapsi saatetaan ottaa mukaan vakoiluleikkiin, ja häntä käytetään pääasiallisena viestinviejänä vanhempien välillä. Lasta voidaan myös kuulustella ‘kolmannen asteen’ tekniikalla. Toisella kirjoittajista oli tapaus, jossa äiti aloitti keskustelun lapsen kanssa ‘Puhutaanpa ....’ Lapsi oli oppinut, että tämä oli signaali sille, että hänen piti ilmaista inhoavansa jotain, mitä isä on sanonut tai tehnyt, jättänyt tekemättä jne.
Yhden tai muutaman tapahtuman yleistäminen globaaliksi. Tätä tekniikkaa käyttävä AP sanoo ‘Muistatko, miten äitisi karjui peräämme, kun lähdimme [jättäen mainitsematta, että hän oli sulkenut auton ikkunan, kun äiti yritti antaa pojalle lähtösuukon]? Sitä tarkoitan kun sanon, ettei hän kykene kontrolloimaan itseään. Hän ei vaan kykene kontrolloimaan tunteitaan. Se juuri pelottaa minua, kun olet siellä’.
Normaalien tapahtumien kääntäminen hyvä/paha ja oikein/väärin arvioiksi. AP voi manipuloida tilanteita siten, että TP joutuu lapsen silmissä huonoon valoon, tai vähätellä TP:tä ihmettelemällä, mikä häntä oikein vaivaa. ‘En ymmärrä, mikä isääsi vaivaa. Hän tietää ihan varmasti, että lasten on oltava sängyssä kahdeksalta’. Tämä on kavala tekniikka, ei tarvita kuin pään pudistus ja mutinaa, kun lapsi kertoo tällaista tapahtuneen TP:n kanssa.
Liittoutuman luominen vanhempien välisessä riidassa. Tämän tekniikan käyttäminen ilmenee seuraavassa ‘Onko sinusta reilua, että rikas isäsi haastaa jatkuvasti köyhän äitisi oikeuteen?’. Hienovaraisempi tapa on sanoa ‘Jos sinä olisit äiti, mitä tekisit? Menisitkö oikeuteen suojelemaan lapsiasi?’ Tähän saatetaan liittää erittäin vaikuttava uhkaus siitä, ettei vanhempi enää rakastakaan lasta, tai tyystin hylkää hänet, jos lapsi osoittaa rakkautta TP:tä kohtaan. Tämän tekniikan yksi versio on vakuuttaa lapsi siitä, että hän tarvitsee yhden vanhemman, tai luoda lapselle illuusio ‘Minä olen se, joka todella rakastaa sinua’. TP muuttuu uhaksi, koska ‘hän yrittää viedä sinut minulta’.
Lapsen kuvaaminen haavoittuvana olentona, joka tarvitsee AP:n suojelua. Tämä on hyvin tavallista PAS:issa. Lapsi vakuuttuu siitä, että hän tai hänen elämänsä on haavoittuvaa ja tuhoutuu, jos hän on yhteydessä TP:hen. AP lujittaa suhdettaan lapseen luomalla tälle sellaisen mielikuvan, että hän on suuressa vaarassa ilman AP:n kontrollia ja suojelua. Tämän tekniikan muunneltu muoto on AP:n haavoittuvuus, jolloin lasta tarvitaan turvaamaan vanhempaa.
Valehtelu. Väärät tai erittäin epäilyttävät väitteet lapsen hyväksikäytöstä, pahoinpitelystä tai laiminlyönnistä ovat esimerkkejä tästä. Näiden valheiden räikeä luonne luo lapselle illuusion, eikä hänellä ole mahdollisuuksia asettua vanhempaansa vastaan.
Aivopesu. Lapsen kokemusten uudelleenkirjoittaminen, jolloin todellisuus hämärtyy ja lapselle muodostuu väärä kuva siitä. Tähän voi sisältyä suoraa valehtelua (‘Isäsi ei koskaan ole nauttinut olostaan kanssasi. Hän valitti kaiken aikaa siitä, mutta ei sinun kuultesi, koska ei halunnut loukata sinua. Minua ihmetyttää, miksi hän nyt haluaa tavata sinua!’). Suorat uudelleenkirjoitukset lapsen tunteista ovat seuraavia (‘Pelkäsit häntä jo vauvana’, ‘Et suostunut menemään hänen syliinsä’), tai istutetut muistot (‘Muistatko kun isäsi hakkasi minua, vai oletko kieltänyt itseltäsi niiden tilanteiden muistamisen?’).
Näissä tilanteissa lapsi ratkaisee mielessään olevan sekaannuksen omaksumalla AP:n näkökulman todellisuudesta.
DYNAMIIKAN YMMÄRTÄMINEN
PAS:n takana olevat motivaatiotekijät ovat erilaisia eri perheissä. AP:llä kyseessä voi olla kosto, oikeassa olemisen tarve, syyllisyys, lapsen tai ensisijaisen huoltajan aseman menettämisen pelko, halu saada vahvempi oikeus lapseen, mustasukkaisuus, elatusmaksut, oma historia hylättynä ja torjuttuna lapsena, kivun välttäminen, identiteetin menettämisen pelko, itsesuojelu, itsekriittisyyden välttäminen syyttämällä toista, suhteen säilyttäminen riidan avulla, valta, halu dominoida tai halu suojella omaa heikkoa itsetuntoa.
TP:n motiiveja voivat olla halu hylätä, viha AP:tä kohtaan, oikeassa olemisen tarve, lapsuuden perheen ongelmat, tyhmyys, syntipukin löytäminen, AP:n horjuvan psyyken suojelu, usko siihen, että on uhri, tai TP pelkää suhdetta lapseen.
Lapsen motiiveja voivat olla menettämisen pelko, vanhempien riidan ratkaisu itsen suojelemiseksi, tyypillinen kehitykseen liittyvä paine, todelliset vaikeudet TP:n kanssa, ambivalenssin ratkaiseminen AP:n suhteen tai AP:n pelkääminen.
Kuten ylempänä todettiin PAS on myös perheen puolustusjärjestelmä. On hyvä kysyä ‘Mitä tapahtuisi tässä perheessä, jos vieraannuttamisongelma ratkeaisi?’ Yleensä takana on joku hyvin vakava perheen sisäinen ongelma, johon tulisi kiinnittää huomiota. PAS voi toimia savuverhona, peittämässä sellaisia ongelmia, jotka tulisi tunnistaa.
PAS:n TUNNISTAMINEN
Etenkin viimeisen asteen tunnistaminen voi vaikuttaa vaikealta. ‘Totuus’ perheestä on muuttunut hyvin suhteelliseksi. Tyypilliset PAS:in toimintamallit paljastuvat ammattilaiselle, joka tuntee seuraavat perheen konfliktin mallit:
Vastakkainasettelu. Tämä on merkityksellistä etenkin, jos lapsen oma lausuma ei vastaa todellista historiaa tai ulkopuolisten havaintoja.
Lapsi kertoo asiatonta tai hänelle kuulumatonta informaatiota (‘Isällä oli suhde kun äiti oli sairaalassa synnyttämässä minua’, ‘Äiti halusi, että minut olisi abortoitu’).
Lapsi ilmaisee TP:n persoonaa koskevia loukkauksia. Lapsella on yleistävä negatiivinen kuvaus, mutta hän ei kykene perustelemaan sitä yksityiskohdilla.
Yhteenliittymä ja yksipuolinen allianssi AP:n kanssa. Tämä ilmenee usein asioiden sekoittumisena (‘Kun isä jätti meidät ...’ tai ‘Meillä ei ole tarpeeksi rahaa elämiseen’).
Lapsi toistaa papukaijana AP:n teemoja, käyttää jopa samoja sanoja ja lapsen identiteetti on sotkeutunut AP:n identiteettiin.
Lapsi raportoi TP:n tekemisiä, jopa ammattilaisille tavalla, jota vakoilijat käyttävät.
Lapsi ilmaisee äärimmäisyyttä ja haavoittuvuutta. Kaikella näyttää olevan elämän ja kuoleman merkitys (‘Jos pakotat minut syömään hänen kanssaan, karkaan ja tapan itseni’).
Lapsen liittyminen TP:n läheisiin ja perheeseen on muuttunut.
Splittaus. Lapsi ei näe mitään positiivista TP:ssä, eikä mitään negatiivista AP:ssä.
Lapsi ei halua ajatella ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Splittaus on yksi esimerkki, samoin yksiulotteinen luonnehdinta (‘Äiti on kaveri, isä vain viihdyttäjä’).
Lapsi ilmaisee tunteiden rajoittamista rakastaminen tai rakastetuksi tuleminen on lapsen luvan varassa.
(Suomentaja on siirtänyt kappaleen PAS oikeussaleissa viimeiseksi)
PAS:in VAIKUTUKSET LAPSEEN
PAS:in vaikutukset lapseen eivät koskaan ole hyviä, ne ovat aina vihaa kylväviä ja intensiivisiä. Vahingollisuuden aste riippuu aivopesun määrästä, siitä miten pitkään lapsi on AP:n vaikutuspiirissä, lapsen iästä, lapsen elämässä olevista terveistä, tukea antavista ihmissuhteista, sekä siitä miten vahvasti lapsi uskoo harhakuviinsa. Useissa PAS -tapauksissa lapsi ilmaisee ehdottoman torjunnan kaikkia merkkejä, mutta kahden kesken paljastaa, että torjunta on pelkää näyttelyä. Vaikutukset läpäisevät kaiken toiminnan.
Lapsi kehittää identiteetin ja minäkuvan samaistumalla molempiin vanhempiinsa, mikä prosessi alkaa varhaislapsuudessa. PAS-tilanteessa lapsen sisäinen psykologinen ja emotionaalinen organisaatio keskittyy ainoastaan TP:n torjuntaan. Vihatun vanhemman torjunta sisäistyy lapseen ja johtaa ajan oloon torjutuksi tulemisen pelkoon, masennukseen ja itsetuhoisuuteen.
Nämä oireet ovat AP:lle ja muille tukijoille yllätys, koska vieraannuttamisen kuluessa lapsi vaikuttaa kypsältä, omatoimiselta ja luottavaiselta. Ne ovat kuitenkin fasadeja, joilla PAS lapsi ilmaisee valtaansa, kun hänelle on annettu oikeus valehdella, manipuloida ja toimia niin vihamielisesti kuin hän haluaa ilman seuraamuksia. Lapsi on myös sisäistänyt AP:n raivon osaksi minäkuvaansa, mutta johon liittyy usein voimakas syyllisyys TP:lle tehdystä pahasta, ja josta tulee krooninen tunnetila. Surullisuus ja ikävä ovat usein mukana.
Kun PAS johtaa vakaviin realiteetin tajun vääristymiin, lapsen kyky realiteettien testaamiseen heikkenee ja hänellä on lupa vääristellä myös muita elämän asioita. Lapsi voi esimerkiksi kehittää fantasiasuhteen TP:n kanssa, tai fantasiavanhemman, jonka hän kuvittelee todeksi. Tulee muistaa, että lapsi liittyy TP:hen vihaavalla torjunnalla, ikään kuin tämä kuva olisi totta, vaikka se ei ole. Tällainen ihmissuhdetyyli yleistyy lapsen kasvaessa ja hän suhtautuu ihmisiin fantasioidensa kautta, ei realiteettien.
Lapsen sisäiseen toimintaan tämä vaikuttaa vielä suoremmin. AP:n vaikutuspiirissä olo vaikuttaa lapsen kehitykseen myös muissa toiminnoissa. Lapsi voi muuttua sosiaalisesti eristyneeksi, regressoitua sosiaalisissa tilanteissa, tai hän vaikuttaa ikäisekseen kypsymättömältä. Usein nämä eivät tule esiin ennen kuin lapsi on yksilöitymisensä viimeisessä asteessa juuri ennen aikuistumista. Lapsi ei kykene irrottautumaan lapsuudenkodistaan, eikä luomaan aikuisia kontakteja, ja jatkaa suhdettaan AP:hen. Lapsi myös oppii, että vihamielinen, piittaamaton käytös on hyväksyttävää ihmissuhteissa ja että huijaaminen ja manipulaatio ovat osa ihmissuhteita.
Lapsen elämää dominoiva tunne on menetys, vaikka se ei tulekaan välittömästi esiin. Vieläkin vakavampaa on, että vanhemman menettäminen vaikuttaa läpitunkevasti kaikkiin elämän aspekteihin. Yhden vanhemman kanssa elävien, toisen vanhempansa menettäneiden lasten on todettu pärjäävän heikommin koulutuksessaan, psyykkisten häiriöiden mahdollisuus on suurempi, itsetunto heikompi, ilmenee kognitiivisia ongelmia, impulssikontrolli on heikompi, kouluun sopeutumisen ongelmia, pelkotiloja ja ahdistusta, etenkin hylätyksi tulemisen pelkoa, riippuvuutta, joka näkyy muilla kehittymisen alueilla, vaikeuksia seksuaalisessa identifikaatiossa (13). Ilmenee myös yleistä negatiivista suhtautumista sisaruksiin (14).
Muissa tutkimuksissa tulee ilmi, että päinvastainen on totta niissä eroperheissä, joissa molemmat vanhemmat ovat aktiivinen osa lasten elämää. Lapset joilla säilyvät jatkuvat suhteet molempiin vanhempiin ovat tyytyväisempiä perheisiinsä, sopeutuvat paremmin, heillä on parempi itseluottamus, parempi seksuaalinen identiteetti, korkeampi ÄO, parempi menestys opinnoissa, parempi sopeutuminen eroon ja helpompi sopeutuminen aikuisuuteen, suhteellisesti alempi ahdistus- ja pelkotaso - etenkin hylätyksi tulemisen pelko, sekä hyvät suhteet molempiin vanhempiin (15). Missään kirjoittajien tuntemassa tutkimuksessa ei osoiteta, että lapset voisivat paremmin vain yhden vanhemman kasvattamina, ottaen huomioon sen poikkeuksen, että kyseessä on pois muuttaneen vanhemman taholta vakava fyysinen pahoinpitely.
ONGELMAN RATKAISU
On mahdotonta esittää universaalia politiikkaa tai menettelytapaa. Riippumatta oireiden samankaltaisuudesta jokaisen perheen olosuhteet ovat monimuotoisia ja toiminta sekä dynamiikka yksilöllistä. Kaikista PAS tapauksista voi kuitenkin sanoa, että onnistuminen tilanteen hoitamisessa edellyttää kaikkien mukana olevien tahojen yhteistyötä, etenkin oikeuslaitoksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon. PAS tapauksissa on se vaara, että ammattilaiset splittaantuvat samalla tavoin kuin vanhemmat, mikä on lapselle lisätodiste hänen maailmassaan olevien aikuisten heikkoudesta ja kyvyttömyydestä. Vaihtuvat asianajajat, asiantuntijoiden kiistely, sekaisin menneet tuomarit ovat vakavana asiaintilan parantumisen esteenä.
Jokainen ammattilainen voi toimia rakentavassa roolissa perheen suhteen. Jokainen PAS epäily tulee tutkia huolella ja arvioida yhdessä, sekä tehdä suunnitelma interventioista.
Oikeusavustajan rooli
Todennäköisesti oikeusavustaja on ensimmäinen henkilö, joka tulee tekemisiin PAS tapauksen kanssa, joko TP:n tai AP:n pyynnöstä haastatellessaan asiakastaan. Amerikkalainen oikeusjärjestelmä on adversaalinen, mikä ei palvele hyvin perhekonfliktitilanteessa. Adversaalinen menettely entisestään vierottaa ja polarisoi. Valitettavasti syytteet ja vastasyytteet, jotka kuuluvat PAS -perheisiin sopivat kuin ponttilauta adversaaliseen järjestelmään.
Joka tapauksessa asiamiehet mukaan lukien lapselle määrätty asiamies, voisivat toimia konstruktiivisesti. Kysymys kuuluu, miten näissä rooleissa toimitaan, kun kyse on PAS:in luomasta tilanteesta, jossa todennäköisellä varmuudella tuloksena äärimmäisestä adversaalisuudesta, päädytään huonoon ratkaisuun kummankin vanhemman ja lapsen kannalta. Vaikka kyseessä on yhtäältä vaatimus edustaa asiakasta ja toisaalta kajota rakentavasti PAS-asetelmaan, on mahdollista toimia efektiivisenä asiamiehenä ja vaikuttaa PAS:n lyhyen ja pitkän ajan seuraamuksiin.
Jos asiamies havaitsee, että hänen asiakkaansa on joko AP tai TP hänen tulisi toimittaa hänelle niin paljon informaatiota kuin mahdollista koskien PAS:ia. TP:n asiamiehellä on tässä huomattavasti vastaanottavaisempi kuulijakunta kuin AP:n asiamiehellä. Seuraava askel on identifioida se vieraannuttava toiminta, jota molemmat vanhemmat harrastavat ja kehottaa asiakasta lopettamaan se. Vaikka tämä saattaa kuulostaa suuruudenhullulta, asiakkaat kuitenkin kuuntelevat asiamiehiään, koska heillä kuitenkin on tavoitteenaan asiakkaan intressi. Lupauksen pyytäminen siitä, että asiakas lopettaa PAS:in on melko sama asia kuin pyytää alkoholistia lopettamaan juominen. Juominen samoin kuin PAS -käyttäytyminenkin on itsepuolustusta. Lopettaminen on ensimmäinen askel. Vaikka se ei ‘parannakaan’ koko ongelmaa, tuhoavan käyttäytymisen lopettaminen antaa mahdollisuuden päästä eteenpäin.
AP:n asiamiehellä on vaikea rooli. AP on kerännyt todisteita ja investoinut aikaa ja energiaa rooliinsa ja hän katsoo toimintansa oikeutetuksi tai ainakin hän uskoo niin. AP haluaa ehdottomasti asiamiehen, viranomaisten ja koko järjestelmän olemaan samaa mieltä kanssaan.
Asiamies on kuitenkin palkattu hänen asiatuntemuksensa ja arviointikykynsä vuoksi. Asiamiesten tulisi olla yhteistyössä yhdessä lapsen edunvalvojan kanssa, jos sellainen on määrätty, sekä yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Asiakkaan intressejä palvelee parhaiten, jos saadaan aikaan sopimus siitä, että molemmat vanhemmat hyötyvät siitä, että lapsella on terve suhde kumpaankin.
Kun lapselle on määrätty asiamies tai edunvalvoja, on erityinen mahdollisuus koordinoida asiantuntijoiden välistä yhteistyötä. Edunvalvojan tulee varoa sitä, ettei hän luiskahda PAS:in imuun vaan pysyy neutraalina ja keskittyy konkreettisiin todisteisiin. AP:tä ei tule palkita hysteerisyydestä tai syyttelystä, eikä TP:lle tule antaa oikeutta näytellä uhria. Lapsen edunvalvoja voi toimia informaation hankkijana ja jakajana asiassa mukana oleville ammattilaisille ja myös tuomioistuimelle. Hän voi valvoa asianmukaista etenemistä. Hänen tulee olla aktiivinen ja rakentavasti hidastaa ja katkaista syövän lailla kasvava prosessi.
Psykologin rooli
Jos asiamiehen interventio ei johda siihen, että perhe pääsee rakentavammalle tielle, on syystä pyytää mukaan terapian asiantuntija, joka on perehtynyt eroprosesseihin, huoltajuuden arviointiin ja PAS:in arviointiin. On välttämätöntä, että asiamiehet tekevät yhteistyötä ja valitsevat yhdessä ammattilaisen, ja ettei kummaltakaan puolelta tuoda prosessiin ‘maksullisia todistajia’. Psykologin on ensin tutkittava onko kyseessä todella PAS -tapaus, koska joissain perheissä lapsen vanhempaan kohdistama torjunta ei johdu PAS:ista. Arvion täytyy mennä pidemmälle kuin vain PAS:in tunnistamiseen ja sisältää kaikkien perheenjäsenten motiivit, puolustusmekanismit tai PAS:in funktio kyseisessä perhetilanteessa, vieraannuttamistekniikoiden luonne sekä vieraannuttamiskaavojen luonne.
On monia syitä näin tarkkaan arvioon. Ensinnäkään edistystä ei voida saada aikaan ilman että voidaan vaikuttaa tekijöihin ja motiiveihin joista PAS lähtee. Jos perhe on esimerkiksi organisoitunut siten, että taustalla on pyrkimys suojella AP:n heikkoa mielenterveyttä, muutoksen vaatiminen saattaa johtaa lisääntyvään defensiivisyyteen, ei sen vähenemiseen, tai voi vaarantaa AP:n mielenterveyden ja johtaa jopa itsemurhaan. Meidän tapauksemme AP:n täytyy saada monipuolista tukea ennen kuin voidaan esittää vaatimuksia muutoksesta. Tekniikat, joilla vieraannuttamista toteutetaan voivat olla hyvä tietolähde sille, millaiset interventiot ovat toimivia. Esimerkiksi jo tekniikkana on TP:n olemassaolon kieltäminen, korjaava interventio voisi olla AP:lle pitkälle menevä selvittäminen siitä, miten tärkeä TP on lapselle.
Yhteistyö
Kun arviointi on tehty, terapiahenkilöstön ja asiamiesten täytyy tehdä suunnitelma. Jokainen heistä täyttää tärkeää tehtävää prosessissa. Prosessin täytyy olla avoin, sillä se mallintaa perheelle tervettä ongelman ratkaisun tapaa. Interventioiden täytyy perustua tapauksen faktoihin, vaikka kaikissa tapauksissa on monia samankaltaisuuksia, joissa noudatetaan seuraavia menettelyjä:
1. Vakiinnuttaa TP vanhemman ja lapsen välisen kontaktin hyöty. Jotkut hyödyistä ovat olemassa lapsi-vanhempi -suhteessa entuudestaan. Jokainen niistä on tärkeä tässä prosessissa (‘Isä on luvannut tukea yliopisto-opintojani, jos hän saa tavata minua.’) Kaikille osallistuville perheenjäsenille kontaktista seuraavien hyötyjen selvittäminen tulee osaksi perhekulttuurin sisäistä tapaamisten arvostamista - ei niiden vähättelemistä. Perheen tulee myös tunnistaa tilanteet joissa tapahtuu taantumista lapsen ja vanhemman tapaamisten suhteen, mutta nämä tulee nähdä esteinä, jotka tulee voittaa, ei selityksinä tapaamisten vähentämiselle.
2. Kontaktien strukturointi. Tähän voi kuulua sopimuksia käyttäytymisestä ja huolen esittämistä epäsopivasta toiminnasta. Esimerkiksi tapaamisiin liittyvät jatkuvat puhelinsoitot voivat estää lasta luomasta omaehtoista käsitystä TP:stä. Puhelujen rajoittaminen voi vähentää ahdistusta. Jos TP esittää lapselle häntä ahdistavia väittämiä, sopimukseen voidaan lisätä tämä rajoite. Etenkin jos perhe tilanne on haavoittuva, tulee olla järjestelmä, jolle siitä raportoidaan ja jolla tilanteeseen voidaan vaikuttaa.
3. Huollon siirtoa tulee välttää korjaavana menetelmänä. Useimmissa tapauksissa lapsen suhde AP:hen on tärkeä. Useissa tapauksissa AP on ollut lapsen primaarinen hoitaja ja tämän suhteen uhkaaminen saattaa viedä perhesysteemin entistä huonompaan suuntaan. Kuitenkin tiivis kontakti TP:hen balansoi PAS-prosessia ja saattaa turvata lapselle luotettavat kontaktit myös muihin ihmisiin, kuten isovanhempiin, jotka ovat lapselle tärkeitä. Jos on välttämätöntä, lapsen sijoittaminen TP:lle voi toimia korjaavana kokemuksena.
4. TP:n rohkaiseminen erityisen konsultaation saamiseksi, jotta hän osaa suhtautua lapseen sensitiivisesti, kärsivällisesti ja rakastavasti. TP on usein heikko linkki PAS:in tuhoavassa järjestelmässä. Hän saattaa tarvita apua siihen, että osaa selittää tilanteen lapselle ilman, että mustamaalaa AP:tä. Jos TP saadaan ulos perheprosessista hän voi tarjota lapselle tien ulos paineisesta prosessista.
5. Luvan saaminen AP:ltä, vaikka se ei olisikaan täysin totta, siihen, että lapsi saa rakastaa ja olla TP:n rakastama. Jos AP kykenee luvan antamiseen, lapsella saattaa olla rohkeutta lähteä liikkeelle. Tämä saattaa auttaa lasta, ja muut voivat AP:n penseydestä huolimatta osoittaa lapselle, että suhde TP:n kanssa voi onnistua.
6. Ulkopuolinen ammattilainen voi ottaa vahvan lasta suojelevan roolin ja antaa hänelle AP:n viestien vastaisesti, selkeän tiedon siitä, että TP ei ole paha ihminen. Tämän viestin täytyy kuitenkin vastata todellisuutta. Jos TP on käyttäytynyt sopimattomalla tavalla, sitä ei tule kiistää tai vähätellä.
7. Perheelle tulee antaa selvä, vahva viesti siitä, että vieraannuttamisprosessi on lapselle vaarallinen. Joissain tapauksissa on viisasta osoittaa, että PAS on lapsen psyykkistä pahoinpitelyä ja todeta, että oikeusistuin ei hyväksy sen jatkamista. Kaikissa tapauksissa ei tarvita oikeuden päätöstä. Joissain tapauksissa se saattaa tuottaa päinvastaisen tuloksen ja olla hyödytön. Joissain tapauksissa ei voida edetä ilman oikeusistuimella olevaa ulkopuolista auktoriteettia, mutta tällöin oikeuden tulee käyttää valtaansa. Oikeuden tulisi olla yhteistyössä perheen tilannetta arvioitaessa ja interventiosuunnitelmaa tehtäessä.
8. Selkeän kuvan luominen siitä, mitä hyötyjä lapselle on suhteen säilyttämisestä TP:hen. Tähän kuuluvat yleiset hyödyt, kuten lapsen biologinen vanhemman tarve, identiteettiprosessiin liittyvä hyöty ja lapsen pelkojen vähentäminen. Kontaktin puute johtaa liki aina pelkotason irrationaaliseen lisääntymiseen, jolloin TP:tä koskevat fantasiat muuttuvat irrationaalisiksi. Rakkausobjektin menettämisen esto kuuluu yleisiin hyötyihin. Rakkausobjektin menettäminen johtaa useimmiten itsevihaan ja syyllisyyteen riippumatta menettämisen syystä. Erityisiä hyötyjä ovat suhteet molempiin vanhempiin sekä vanhempien sukulaisiin. Selkeä kuva hyödyistä auttaa yhteistyötä tekeviä ammattilaisia tekemään tarvittavat toimet. Jos hyödyistä ei olla yksimielisiä, se saattaa lisätä perheen polarisoitumista. Jos selkeää hyötyä ei löydy ohjelma saattaa jäädä hyödyttömäksi.
9. Suorasta konfrontaatiosta on harvoin hyötyä. Jos esimerkiksi on kyse menettämisen pelosta, on hyödyllistä keskittyä menettämisen vähentämiseen. Jos keskitytään vieraannuttamiseen, se saattaa vain lisätä menettämisen uhkaa.
10. Emotionaalisen tuen antaminen. AP saattaa tarvita paljon emotionaalista tukea, jotta parannusta saadaan aikaan. Vieraannuttamisen lopettaminen saattaa aiheuttaa AP:lle vakavia ongelmia.
KORJAAMINEN, JOS SE ON MAHDOLLISTA, VIE AIKAA
Onnistuneen intervention mahdollisuudet ovat vähäiset (epävirallinen arvio, että noin kolmannes onnistuu). Tämä arvio voi johtua siitä, että tarvittavat taidot vaikeiden erokriisien hoitoon, kuten PAS-tilanteet, ovat heikot. Tässä artikkelissa esitetyt menettelyt ovat melko uusia ja perustuvat lisääntyvään tietoomme vaikeiden erojen hoidosta. Tehtävämme on jatkaa työtä ja opiskelua näissä tapauksissa. Vaikka työmalli olisi mitä parhain, PAS:iin liittyvä dynamiikka on vaikeaa ratkaista. Vaatii usein pitkään jatkuvaa, ankaraa työtä, jotta tilanteeseen saataisiin kaikkien perheenjäsenien salaa toivomaa helpotusta.
PAS OIKEUSSALISSA
PAS:in on täytynyt tuntua myönnytykseltä isien (jotka useimmin ovat TP:n roolissa) asiamiehille ja puolustusasianajajille, koska syytteitä fyysisestä ja seksuaalisesta pahoinpitelystä esiintyy usein PAS:in yhteydessä. Tri Gardner toteaa:
‘Fabrikoivat lapset [kun kyse on fabrikoidusta hyväksikäyttöväitteestä] ilmentävät helpommin vanhemmasta vieraantumisen oireyhtymää. On tyypillistä, että lapset joilla on tämä häiriö ryhtyvät mustamaalaamaan isäänsä ja idealisoimaan äitiään. Äidit ovat ohjelmoineet heidät vihaamaan isää ja ilmentämään äidin vihaskenarioita. Fabrikoidut seksuaalisen hyväksikäytön syytökset saattavat olla tämän häiriön ilmentymiä. Häiriön ilmeneminen osoittaa vahvasti, että syytös on fabrikoitu. Lapset, joita on seksuaalisesti hyväksikäytetty eivät yleensä tuota vieraantumissyndroman oireita. On olemassa tilanteita, jossa lapsella on vieraantumisoireisto, ja häntä on seksuaalisesti hyväksikäytetty, mutta käsitykseni mukaan se on harvinaista (4).
Mikä mahdollisuus! Jos seksuaalirikoksesta epäillyn asianajaja löytää asiantuntijan, joka todistaa, että lapsi on PAS-uhri. Sama asiantuntija voi jatkaa toteamalla, että on harvinaista, että lapsi joka kärsii PAS oireistosta olisi seksuaalisesti hyväksikäytetty. Pelkästään nimeämällä lapsen antipatia PAS:iksi, on puolustus olemassa.
Vaikka ei olisikaan kyse näin äärimmäisestä tilanteesta, asianajajat, jotka edustavat erossa sellaisia isiä, joista lapset eivät pidä, voivat syyttää äitiä näistä lasten tunteista. Tämä huoli on esitetty keväällä 1994 Loyola of Los Angeles Law Review’ssa artikkelissa ‘Havaintoja ja kommentteja: Vanhemmasta vieraantumisen oireyhtymä: Vaarallinen uskottavuuden aura (5). Kommenteissa esitetään, että PAS:ia ei tulisi hyväksyä todisteeksi, koska teoriaa ei ole yleisesti hyväksytty asiantuntijoiden keskuudessa. Kommenteissa viitataan ‘yleisen hyväksynnän’ standardiin, joka ilmaistaan oikeustapauksessa Frye v. United States (6).
Artikkelissa hyökätään vahvasti Gardneria vastaan. Kommentoija osoittaa, että PAS:in teoria perustuu kriteereihin, jotka Gardner keksi ja sijoitti seksuaalisen hyväksikäytön arviointiskaalaansa, jota on laajasti kritisoitu. Kommentoija esittää, että PAS:ia ei tule hyväksyä tuomioistuimessa Daubert -testin eikä Frye -analyysin perusteella. Daubertin perusteella tuomioistuimen tulee todeta asiantuntijan pätevyys sen mukaan, onko todiste luotettava ja asiaankuuluva. Federal Rule of Evidence 104 (a) toteaa, että oikeuden puheenjohtajan tulee tehdä alustava arvio siitä ovatko perustelut tai metodit, joihin todistus perustuu, tieteellisesti valideja, eli oikeuden on arvioitava, onko teoria testattu, onko se käynyt läpi peer review -menettelyn ja julkaistu, sekä onko se yleisesti hyväksytty teoria (7). *)
Huolimatta kommentoijan huolestumisesta, PAS ei ole saanut tuomioistuimissa osakseen innostunutta hyväksyntää, kuten raportoiduista tapauksista ilmenee. Äskettäin siteerattu tapaus Karen ‘PP’ v. Clyde ‘OO’ (8) on osoitus PAS:in vaaroista. Siinä tapauksessa äiti vaati isän tapaamisia valvotuiksi hyväksikäyttöepäilyn perusteella. Asiantuntijat olivat keskenään erimielisiä siitä oliko hyväksikäyttöä ollut. Perusteluissaan oikeus siteerasi pitkästi Gardnerin tekstiä. Tämän vuoksi päätöstä on kritisoitu. Kuitenkin tutkinta osoittaa, että tuomioistuin perusteli päätöksensä todisteilla ja todistajakertomuksille, pikemmin kuin Gardnerin teorioilla. Lopuksi oikeus siirsi huoltajuuden äidiltä isälle ja rajoitti äidin tapaamisoikeuksia ja edellytti että niitä tulee seurata ja että järjestettäisiin myös hoitoa.
*) Floridalainen tuomioistuin totesi 30.01.01,että PAS läpäisee Frye -analyysin. Saman totesi Illinoisin tuomioistuin 17.01.2002.
Muissa raportoiduissa tapauksissa oikeudet ovat tehneet ratkaisunsa arvioimatta sitä, onko PAS yleisesti hyväksytty diagnostinen menetelmä (9). Tapauksessa T.M.V. isä vastusti sitä, että isäpuoli adoptoisi hänen tyttärensä. Oikeus määräsi lapselle psykologisen tutkimuksen sen arvioimiseksi oliko kyseessä PAS. Valitustuomioistuin hylkäsi määräyksen, koska se ei täyttänyt Floridan osavaltion teknisiä määräyksiä. Se antoi määräyksen siitä, että oikeuden oli annettava lainmukainen määräys. Tässä tapauksessa isä väitti hänen vuosia kestänyt, vähäinen kontaktinsa tyttöön johtui PAS:ista. Alaviitteessä valitustuomioistuin esitti, että mitään päätöstä ei tehty siitä oliko PAS hyväksyttävä diagnostinen väline, siteeraten kommentaattorien varoituksia:
‘Kun arvioidaan asiantuntijalausunnon teoriaa, josta mainitaan kappaleessa, on erittäin tärkeää välttää sekaannusta, jonka syndroomat aiheuttavat ... Nykyisellään asiantuntijat eivät ole saavuttaneet yksimielisyyttä sellaisten psykologisten syndroomien olemassa, jotka osoittaisivat seksuaalisen hyväksikäytön. Sanan syndrooma käyttö johtaa sekaannukseen ja varmistamattomaan sekä toimimattomaan vertailuun pahoinpidellyn lapsen oireyhtymän kanssa. Parasta on välttää syndrooman mainitseminen.’ Sitaatti on Myer’in, Expert Testimoni in Child Sexual Abuse Litigation, 68 Neb. L. Rev. 69 (1989).
Iowalaisessa tapauksessa vuodelta 1994 (10) isä valitti oikeuden väliaikaismääräyksestä, jossa lapsen huolto määrättiin äidille. Isä vetosi siihen, että tuomioistuin oli antanut liikaa painoa PAS:ista todistavan psykologin lausunnolle. Hän totesi, ettei PAS ole psykologiassa hyväksytty teoria. Oikeus uudelleen muotoili määräyksen perusteet, mutta vahvisti määräyksen todeten:
‘Emme arvio sitä, onko PAS luotettava teoria. Tarkastelemme todisteita, jotka meille on esitetty ja teemme omat johtopäätöksemme. Koska kyseessä on uusintakäsittely, otamme huomioon vain sen aineiston jota pidämme hyväksyttävänä. Harkitsemme kaikkien asiantuntijoiden lausuntoja kuten muitakin lausuntoja. Annamme mielipidelausunnoille sen painon, minkä arvioimme niille kuuluvan sen jälkeen kun olemme arvioineet mm. asiantuntijan koulutuksen, erikoistumisen, tutustumisen tapaukseen, käsitykselle esitetyt perusteet, sekä intressit, jos niitä on tämän tapauksen suhteen.’
Ohiolaisessa tapauksessa (11) valittajan asiantuntijatodistaja todisti huollon siirron puolesta esittäen, että yhdellä lapsista ilmeni PAS -oireita. Oikeus vahvisti alioikeuden päätöksen ja hylkäsi isän vaatimuksen huollon siirrosta todeten, että valittajan argumentit eivät olleet vakuuttavia. Oikeus totesi, että vaikka esiin oli tullut näyttöä siitä, että lasta oli painostettu olemaan luottamatta ja etäännytetty isästään, ja vaikka psykologi oli todistanut PAS:in puolesta, oli esitetty myös näyttöä siitä, että äiti oli pyrkinyt rohkaisemaan tytön ja isän välistä suhdetta, ja että toinen psykologi oli todistanut, että äiti oli luonut tyttärelleen tukea antavan ja huolta pitävän ympäristön. Näin ollen alioikeuden päätöstä ei muutettu.
Wisconsilainen tapaus kommentoi PAS:ia suoraan (12). Isä oli vaatinut lasten siirtämistä äidiltä. Hän esitti, että lapset kärsivät PAS-oireista, jotka äiti oli aiheuttanut, ja että ainoa parannuskeino oli siirtää lapset isälle. Oikeus totesi, että lapset olivat vieraantuneet isästä, mutta lasten etu ei ollut kuitenkaan siirtää heitä isälle oireiden korjaamiseksi. Isän asiantuntija todisti, että molemmat lapset kärsivät vakavasta PAS-oireistosta. Psykologi myös todisti olevansa vakuuttunut, että äiti oli oireiston syy ja että ainoa keino oli siirtää lapset isälle. Oikeus hylkäsi psykologin suositukset osoittamalla, että psykologikin oli todennut siirron aiheuttavan riskejä. Oikeus totesi, että kyseessä oli pitkäaikainen, kielteinen vierottaminen, mutta totesi, että psykologin kuvaamien mahdollisten haittojen olevan spekulatiivisia. Lisäksi oikeus totesi, että siirto haittaisi lasten koulunkäyntiä ja ystävyyssuhteita. Asiantuntijan lausunto itsessään osoitti, että tilanteen paraneminen oli epävarmaa ja että oli vain vähän tutkimuksia ‘vihatulle’ vanhemmalle siirtämisen onnistumisesta. Oikeus päätti, että oli vain vähän todisteita siitä, että vieraantuminen voitaisiin hoitaa siirrolla isälle. Oikeus myös kuuli lapsia ja sai selville, että lapset eivät pitäneet isästään eivätkä halunneet asua tämän luona. Toinen lapsi kertoi puheenjohtajalle, että hänen tunteensa olivat peräisin hänen omista havainnoistaan. Koska lapset olivat ehdottomasti isällä asumista vastaan, oikeus totesi, että siirrosta aiheutuva haitan riski oli suurempi kuin siitä mahdollisesti saatava hyöty. Näin ollen se päätti, että isän esittämä parantaminen sisälsi liian suuren haitan riskin.
Vaikka isän asiantuntijana toiminut psykologi oli ainoa asiantuntija, vetoomustuomioistuin katsoi perustelluksi sen, että todistus hylättiin todeten, että asiantuntijalausunnossa todettiin, että parantuminen oli kyseenalaista, vain vähän tutkimustietoa on olemassa ja riskejä on. Lisäksi vanhempien ja lasten todistuksista tuli ilmi, että parantuminen ei onnistuisi, joten se ei ollut perusteltua.
Wisconsin vetoomustuomioistuin näki sen vaivan, että alaviitteessä totesi, että alioikeus oli tutkinut molempien vanhempien persoonallisuuden ja roolit menossa olevassa kiistassa ja että molemmat syyttelivät toisiaan lasten vieraantumisesta. Tuomioistuin ei hyväksynyt sitä, että molemmat partit ja taktiikat, toimiessaan toisiaan vastaan johti siihen, että lapset joutuivat heidän keskinäisen vihanpitonsa keskelle. Tällä alaviitteellä painotettiin sitä, että alioikeuden tai vetoomustuomioistuimen päätöstä ei tule nähdä palkintona kummallekaan osapuolelle.
ENDNOTES
1. Throughout this article we will refer to a child in the singular, although in most instances, the same could be applied to the plural, children.
2. R. Gardner, Parental Alienation Syndrome and the Differentiation Between Fabricated and Genuine Child Sex Abuse (Cresskill, N.J. 1987).
3. Clawar & Rivlin, Children Held Hostage: Dealing with Programmed and Brainwashed Children (American Bar Association 1989).
4. Gardner, supra note 2. at 109.
5. C.L. Wood, Notes and Comments: The Parental Alienation Syndrome: A Dangerous Aura of Reliability, 27 Loy. L.A. L. Rev. 1367 (Spring 1994).
6. Frye v. United States, 293 F. 1013 (D.C. Cir. 1923). superceded by Fed. R. Evid. 702, construed in Daubert v. Merell Dow Pharmaceuticals, Inc., 113 S. Ct. 2786 (1993).
7. Wood, supra note 5, at 1411-12
8. Karen "PP" v. Clyde "OO", 574 N.Y.S. 2d 267 (Fam. Ct. 1991), aff d sub nom., Karen "PP" v. Clyde "OO", 602 N.Y.S. 2d 709 (App. Div. 1993).
9. In the interest of T.M.W., 333 So. 2d 260 (Ra. Dist. Ct. App. 1989).
10. In re Rosenfeld and Rosenfeld. 524 N.W.2d 212 (Iowa Ct. App. 1994).
11. (Hornby) Simms v. Hornsby (Ohio Ct. App. 12th Dist., 1992)
12. In re Marriage of Wiederholt v. Fisher, 485 N.W.2d 442 (Wis. Ct. App. 1992).
13.
E. Ferri, Growing Up in a One-Parent Family (NFER 1976)
J. Santrock, & R Warshak, Father Custody and Social Development in Boys and Girls, 35 J. Soc issues 112 (1979)
M. Shinn, Father Absence and Children's Cognitive Development, 85 Psychol. Bull. 295 (1978); C. Marino & R. McCowan, The Effects of Parent Absence on Children, 6 Child Study J. 165 (1976)
E. Heatherington, Effects of Paternal Absence on Personality Development in Adolescent Daughters, 7 Developmental Psychol. 313 (1972)
R. Sears, E. Maccoby & H. Levin, Patterns in Childrearing (Row Peterson 1957);
J. Santrock. Infuence of Onset and Type of Paternal Absence on the First Four Ericksonian Crises, 3 Developmental Psychol. 273 (1970);
W. Hedges, R. Wechsler, & C. Ballantine, Divorce and the Pre-school Child, 8 J. Divorce 33 (1979);
J. Vess, A. Schwebel, & J. Moreland, The Effects of Early Parental Divorce on the Sex Role Development of College Students, 7 J. Divorce 83 (1983).
14.
W. Hedges, Interventions for Children of Divorce: Custody Access, and Psychotherapy (New York, John Wiley & Sons, Inc. 1991);
R. Gelles, Child Abuse and Violence in Single-Parent Families: Parent Absence and Economic Deprivation, 59 Am. I. Orthopsychiatry 492 (1989).
15.
Ferri, supra note 13; S. Kellam, M. Ensminger, & F. Turner, Family Structure and the Mental Health of Children: Concurrent and Longitudinal Community-wide Studies, 34 Arch. Gen. Psychiatry 1012 (1977);
J. Santrock & R. Tracy, The Effects of Children's Family Structure Status on the Development of Stereotypes by Teachers, 70 J. Educational Psychol. 754 (1979); Hedges, supra note 14;
E.E. Maccoby & R.H. Mnookin, Dividing the Child (Harvard Univ. Press 1992);
F. Furstenberg & C. Nord, Parenting Apart: Patterns in Childrearing After Marital Disruption, 47 J. Marr. & Fam. 483 (1985);
M. Bowman & C. Ahrons, Impact of Legal Custody Status on Father's Parenting Post-divorce, 47 J. Marr. & Fam. 483 (1985); M. Kline et al., Children's Adjustment in Joint and Sole Physical Custody Families, 25 Developmental Psychol. 297 (1989);
N. Coyish et al., Parental Post-divorce Adjustment in Joint and Sole Physical Custody Families, 10 J. Fam. Issues 52 (1989);
J. Arditti, Differences Between Fathers with Joint Custody and Noncustodial Fathers, 62 Am. J. Orthopsychiatry 186 (1992);
J. Wallerstein & J. Kelly, Surviving the Breakup: How Children and Parents Cope with Divorce (Basic Books 1980).
Authors
Kenneth H. Waldron, Ph.D., is a psychologist in Madison, Wisconsin, with a practice focused on divorce. His practice includes divorce mediation, co-operaiting counselling, custody assessment, parent education, and consultation to courts and court-connected mediation and investigation services.
David E. Joanis practices law with the Madison, Wisconsin, firm of Boushea, Segall & Joanis. His practice focuses exclusively on family law.
Suomennos
Anu Suomela Sexpo-säätiö